Alkoholinkulutus ei huoleta suomalaista

Lähes 1500 suomalaista vastasi Perheet puntarissa: Alkoholibarometri 2011 -kyselyyn
Kaikkiaan 1482 suomalaista vastasi Darwin Media Oy:n Terve.fi –sivustoilla toteutettuun kyselyyn koskien suomalaisten omaa ja perheenjäsenten alkoholinkulutusta sekä siihen liittyviä asenteita. Lääkeyhtiö Actavis Oy:n tilaamassa kyselyssä selvitettiin myös kesän vaikutusta alkoholinkulutukseen. Tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaisista ei ole huolissaan omasta tai perheenjäsentensä alkoholinkulutuksesta.
Kysyttäessä huolestuttaako jonkun perheen jäsenen alkoholinkulutus kesän aikana osallistuneista suurin osa (60%) vastasi kieltävästi. Kysymykseen pahentaako kesä yleensä alkoholinkulutusta perheessä vastattiin niin ikään voittopuolisesti ei (54%).
Kyselyssä selvitettiin myös näkemyksiä siitä, kärsiikö jonkun perheen jäsenen hyvinvointi liiallisesta alkoholinkäytöstä kesän aikana. Reilu enemmistö (70%) osallistuneista vastasi ei. Vain 18% vastasi uskovansa jonkun perheen jäsenen hyvinvoinnin kärsivän kesän aikana nautitusta liiallisesta alkoholista.
Kun kyselyyn vastanneilta kysyttiin tuntemuksia omasta alkoholin kulutuksesta kesän aikana, suurin osa (71%) arvioi, ettei alkoholia kulu liiaksi kesän aikana. Ympärivuotista alkoholinkulutusta arvioitaessa suurin osa vastaajista (83%) uskoi sen olevan normaalin rajoissa, 13% vastaajista piti sitä hiukan liiallisena ja vain 4% vastasi alkoholia kuluvan selvästi liikaa.
– Kyselyn tulos oli yllättävä. Valviran alkoholitilastot osoittavat poikkeuksetta alkoholin kulutuksen lisääntyvän kesäkuukausien aikana. Huoleton suhtautuminen omaan tai läheisten alkoholinkulutukseen voi muodostua pitkällä aikavälillä isoksikin yhteiskunnalliseksi ongelmaksi. Tilastojen mukaan alkoholi on suomalaisten työikäisten yleisin kuolinsyy jo nyt, sanoo Actavis Oy:n markkinointipäällikkö Heidi Aittoniemi.
Kysymykseen, oletko koskaan hakenut apua omaan tai läheisen alkoholin liikakäytöön suurin osa (59%) vastasi, ettei ole harkinnut asiaa. Vain 8% oli hakenut ja 11% oli harkinnut hakevansa apua. Vastaajista 51% prosenttia tiesi ja 39% uskoi tietävänsä, mistä apua liialliseen alkoholin käyttöön on saatavilla.
Vastaajien perheissä alkoholia kulutettiin eniten ystäviä tavatessa (31%), juhlissa (21%) ja tavallisina kesäiltoina perheen kanssa ollessa (20%).
Vastaajilla oli halutessaan mahdollisuus kertoa anonyymisti henkilökohtainen tarinansa omasta tai perheensä juomisesta. Tarinoita tuli lähees 200 kpl.
Kysely toteutettiin ajalla 23.6.- 5.8.2011. Vastaajista 87% oli naisia ja 13% miehiä. Vastaajista suurin osa (95%) oli 25-64 -vuotiaita.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi