Näyttelijä Julia Roberts esiintyy Valentine’s Day -elokuvassa vain vajaat kuusi minuuttia. Silti tuotantoyhtiö New Line Cinema maksoi Robertsille peräti kolme miljoonaa dollaria (n. 2,2 miljoonaa euroa). Näin ollen Robertsin palkka oli noin 8 333 dollaria (n. 6 100 euroa) sekunnilta eli 500 000 dollaria (367 000 euroa) minuutilta! Jokaisesta elokuvassa lausumastaan sanasta Roberts nettosi 11 952 dollaria (n. 8 780 euroa).
Kaiken lisäksi Roberts saa siivun elokuvan tuotoista, New York Magazinen Vulture -blogissa kerrotaan.

Laskelmat tehnyt toimittaja kuitenkin muistuttaa, että Robertsin suurin arvo elokuvalle on muualla kuin hänen näyttelijäntyössään.
Robertsin huhutaan ottaneen roolinsa vastaan palveluksena ohjaaja Garry Marshallille, joka teki hänestä tähden Pretty Woman -elokuvallaan. Robertsin suostuttua Marshallin oli helpompi houkutella mukaan muita kovia tähtinimiä.
Lisäksi Robertsin arvo elokuvan markkinoinnille on huikea. Hän on yhä yksi Hollywoodin valovoimaisimmista tähdistä, ja pelkästään hänen kasvonsa mainosjulisteessa takaavat leffan kuin leffan suosion.

LUE MYÖS: