Vuoden eläinsuojeluteko -palkinto koirien ulkonäköjalostuksen epäkohtia esillä pitävälle eläinlääkärille
SEY Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitto palkitsee Eläinten viikolla ansioituneita eläinsuojelijoita. Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinto jaetaan henkilölle tai henkilöille, jotka ovat toiminnallaan tuoneet esiin epäkohtia eläinten oloissa tai edistäneet merkittävällä tavalla eläinten hyvinvointia. Vuoden eläinsuojeluteko 2011 -palkinto jaettiin professori emerita Marjatta Snellmanille SEYn 110-vuotisjuhlaseminaarissa Helsingin Paasitornissa.
Marjatta Snellman on tehnyt elämäntyönsä eläinlääketieteen alalla. Hänet tunnetaan arvostettuna oman tieteenalansa suunnannäyttäjänä ja eläinten hyvinvoinnin edistäjänä. Suuri yleisö tuntee hänet parhaiten uutterana eläinten, erityisesti koirien, ulkonäköjalostuksen aiheuttamien haittojen esiintuojana.
”Palkinnon perusteissa sanotaan, että sen tavoitteena on nostaa esiin ja kiittää rohkeita henkilöitä, jotka ovat omalla toiminnallaan, joskus yleisen mielipiteen vastaisestikin, tuoneet esiin epäkohtia eläinten hyvinvoinnissa. Professori Snellman on tästä oppikirjaesimerkki. Snellman on sinnikkäästi vuosien ajan pitänyt esillä eläinjalostuksen vaikutuksia eläimiin ja arvostellut sen haitallisia puolia”, perusteli SEYn toiminnanjohtaja Helinä Ylisirniö.
”Haitallisia rotupiirteitä korostava rotukoirien jalostus on hänen ansiostaan saanut ansaittua huomiota ja noussut julkiseen keskusteluun. Snellman on tuonut esiin, että Suomessakin harjoitetaan joidenkin koirarotujen kohdalla jalostusta, joka pitää yllä eläimen jokapäiväistä elämää häiritseviä rotupiirteitä ja joka pahimmillaan aiheuttaa eläimelle suuria kärsimyksiä. Snellman on tukenut tutkimustyötä eläinten perinnöllisten sairauksien vähentämiseksi ja siten tervehdyttänyt puhdasrotuisten koirien jalostustoimintaa.”
Palkinto jaettiin nyt toista kertaa
Vuoden Eläinsuojeluteko -palkinto jaetaan joka vuosi Eläinten viikolla. Vuonna 2010 palkinto jaettiin Iitissä pitkään jatkuneen hevosten laiminlyöntitapauksen paljastaneille Suvi Ojanperälle ja Mikael Lindgrenille.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Tanssii tähtien kanssa -ohjelman kulisseissa kuohuu – katsojien suosikki ottaa hatkat
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi
- ”Maailman paras Arvi” – näin kollegat muistelevat Arvi Lindiä
- Arvi Lind on kuollut – ”On jäähyväisten aika”
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Testamentin riitauttaja kuoli – Oikeustaistelu Kirsti Paakkasen omaisuudesta jatkuu silti
- Norjan hovi vahvistaa: Mette-Marit on siirretty keuhkojensiirtojonoon
- Karu paljastus Haakonin ja Mette-Maritin avioliitosta: ”Jos avioliitto päättyisi”
- Miljonäärirakkaan työmatkat romahduttavat Sofia Belórfin voinnin – ”Tornit kaatuvat päälle”
- Simo Frangénin ja Rosa Meriläisen lapsi Frans: ”En ole poika”
- Vau mikä kesäkolli! Sami Uotila aiheuttaa sydämentykytystä ilman paitaa
- Draamaa Salkkarien kulisseissa: Aki Nikkisen rooli meni uusiksi
- Alexander Stubbin saunakuva nousi puheenaiheeksi