
Johanna Tukiainen teki oharit oikeudessa – joutuu Veijo-rakkaansa kanssa vangittavaksi!
Tunnettu julkisuuden henkilö Johanna Tukiainen, 44, ja hänen miesystävänsä Veijo Lalli, 61, jättivät tänään tiistaina (15.11.) järjestetyn oikeudenkäynnin väliin, kun heitä koskevaa pahoinpitelyjupakkaa oli tarkoitus käsitellä Helsingin käräjäoikeudessa. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Seiska-lehti.
Sekä Johannaa että Veijoa syytetään rikoksesta, mutta toistaiseksi on epäselvää, mistä tarkoista rikosnimikkeistä heidän kohdallaan on kyse.
Seiska-lehden mukaan käsittelyaikaa oikeudessa siirrettiin aamulla ensin tunnilla eteenpäin, jotta bussissa Turusta kohti Helsinkiä matkustava Johanna ehtisi paikalle. Lopulta kävi kuitenkin niin, ettei kumpikaan pariskunnan osapuolista koskaan saapunut käsittelyyn.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Asiasta koitui molemmille rangaistus. Tuomari määräsi Johannalle ja Veijolle 600 euron poissaolosakot.
Lisäksi molemmat asetettiin noudettavaksi seuraavaan oikeudenkäyntiin, joka on tarkoitus pitää alustavasti kesäkuussa 2023. Tällöin poliisi ottaa Johannan ja Veijon kiinni ja kuljettaa heidät oikeuteen.
Pariskunta tullaan siis vangitsemaan tulevana kesänä. Vapaudenmenetysaika voi kestää kuljetusaikoineen peräti viisi vuorokautta.
Lue myös:
Seiska: Johanna Tukiainen taas oikeuden eteen – syytetään äitinsä pahoinpitelystä!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste