Kuva: AOP
Aki Manninen heitti rajua vitsiä huumeliigasta epäiltynä olevasta Niko Ranta-ahosta – ”Puurot ja vellit sekaisin”
Hyvinvointiyrittäjänä ja somevaikuttajana tuttu Aki Manninen joutui tällä viikolla jälleen suuren kohun keskelle, kun hänen Norjan reissunsa päättyi ikävästi poliisiasemalle ja lähtöpasseihin.
Mannisen oli tarkoitus viettää Norjassa kiireetöntä lomaa yhdessä ystävänsä ja 12-vuotiaan kummipoikansa kanssa. Kolmikko ei kuitenkaan osannut aavistaa, että maahantulo Norjaan oli tällä hetkellä kielletty vallitsevan koronapandemian vuoksi.
Asiasta on kirjoitettu laajasti useissa eri medioissa aina Norjassa asti ja Manninen päätyi kohun myötä myös Iltalehden printtiversion kanteen.
Manninen on kommentoinut tapausta laajasti omalla Instagram-tilillään ja useista hänen postauksistaan välittyy vahva tunne siitä, että Manninen suhtautuu tilanteeseen lähinnä huumorilla. Mies painottaa suhtautuvansa vakavasti koronarajoituksiin, mutta muuten häntä naurattaa tapahtumien koomisuus.
Manninen julkaisi hiljattain Instagramin Stories-osioon videopostauksen, jossa hän pitelee käsissään tuoretta Iltalehden numeroa, jonka kannessa hän komeilee.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Pyhimys järkyttää: Myönsi viestittelyn lapsen kanssa
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”
- Frederik iski 50 vuotta nuoremman kaunottaren: ”Menin taas kerran syömään kuormasta”
- Prinsessa Catherinen syöpätaistelusta paljastui uutta tietoa
- Mert Otsamo paljastaa: Yllättävä suhdekuvio Kastanja Rauhalan kanssa
- Totuus Erja Häkkisen elämäkerran peruuntumisesta – ”Vääristelevää tarinaa”
- Tältä näyttävät Alexander Stubbin lapset – seuraajilta voimakas reaktio
- Jaakko Parkkalin teko sai järkyttyneen vastaanoton – Kastanja Rauhalalta kaiken puhuva kommentti
- Janni Hussi järkyttyi vauvauutisesta: ”Iso kriisi”
- Käärijä hämmentää sekopäisessä asussa – nämä kuvat eivät jätä kylmäksi
- Linnea Leino vastaa suhdehuhuihin
- Sanna Marinin ökymatka Emma-tyttären kanssa – katso harvinaiset kuvat
- Vain elämää -tuotanto huolestui Jipusta: ”Mä en vaan kestä”
- Veronica Verho avautuu väleistään Vappu Pimiään:”Ei ole kunnioittavaa toimintaa”