Kuva: Instagram @tuuli
Laulaja Tuuli avautuu teinitähteydestä: ”Tärkeintä oli vain päästä esiintymään ja laulamaan”
Somevaikuttaja ja laulaja Tuuli, 21, kertoo uusimmalla Youtube-videollaan nuorena alkaneesta urastaan. Hänestä ei ollut lainkaan normaalia astua julkisuuteen 13-vuotiaana.
– Jouduin ottamaan paljon vastuuta itsestäni ja urastani tosi nuorena. Toisaalta opin sen myötä myös tekemään fiksuja päätöksiä, Tuuli kertoo videolla.
Nuorelle Tuulille ainoastaan laulaminen ja esiintyminen olivat ykkösasia, eikä hän esimerkiksi miettinyt sen kummemmin miten tienaa. Tärkeintä oli päästä laulamaan.
– Kun ihmiset alkoivat tunnistamaan minua, niin jollain hassulla tavalla vaan mukauduin siihen. Tärkeintä oli kuitenkin vain päästä laulamaan ja esiintymään ihmisille, hän kertoo.
Hän myöntää miettineensä nuorena liikaa, mitä hänestä ajatellaan ja loi siksi ympärilleen suojaavan kuplan ja rajoitti tekemisiään. Nykyään hän on kuitenkin oppinut myös vapautumaan enemmän.
Tuuli julkaisi Instagram-tilillään suloisen kuvan itsestään vuodelta 2012, jolloin ilmestyi myös laulajan ensimmäinen kappale Salaisuudet. Nuorta laulajaa on vaikea tunnistaa kuvasta. Nykyään hänen tavaramerkkinsä on kirkkaan siniset hiukset ja kulmakarvat.
– Lähtisitkö treffeille kanssani? Vuonna 2012 ulkoasu oli hieman erilainen, Tuuli kirjoittaa kuvan yhteydessä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: IL: Entinen Salkkarit-tähti Sami Sarjula seurustelee fitness-lavoilta tutun muusikon kanssa! Sara Sieppi poseeraa upeassa bikinikuvassa – otti äkkilähdön hulppeisiin naapurimaisemiin
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video