Arttu Wiskari joutui jälleen ikävän pilan kohteeksi: ”Ja taas kerran näitä säälittäviä”
Lukuiset julkisuuden henkilöt ovat joutuneet sosiaalisessa mediassa identiteettivarkauksien kohteeksi. Vain elämää -sarjastakin tuttu laulaja Arttu Wiskari kertoo, että nyt hänen nimissään on tehnyt profiili Instagram-kuvapalveluun.
– Ja taas kerran näitä säälittäviä feikkiprofiileja liikenteessä. Oikein tilin tunnistat SINISESTÄ merkistä. Älä vastaa mitään näille valetileille vaan ilmianna ne suoraan, Arttu Wiskari kirjoittaa.
Nykyään Wiskari tunnetaan myös menestyksekkäänä yrittäjänä, ja hän on perustanut oman Mökkitie Records -nimisen levy-yhtiön sekä Wiskarila-ravintolan Espoon Kivenlahteen.
Kun Wiskari vuonna 2010 koki rakettimaisen nousukiidon musiikkiurallaan, kesti miehellä hetki tottua rajuun myllytykseen.
– Se oli jotain uutta ja ihmeellistä. En ollut tottunut sellaiseen pyöritykseen, Wiskari toteaa Metropolille viime syksynä.
– On itse asiassa todella harvinaista, että ura lähtee sellaisella vauhdilla yhtäkkiä eteenpäin kuin minulla tai esimerkiksi Erika Vikmanilla. Menestys vaatii usein monen vuoden pitkäjänteisen pohjatyön.
– Toki minullakin oli takana useita vuosia muusikon hommia, mutta suosio tuli kaikki yhdellä kerralla, kun aloitin soolourani. En osannut millään tavalla asennoitua siihen silloin, laulaja kuvaili.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Niko Ranta-ahon ja Mel-rakkaan suhteesta tihkuu uutta tietoa
- Rajua biletystä! Sanna Marinin villit festarikuvat
- Iida Vainion ja Aleksi Valavuoren raju riita: yllätyskäänne!
- Beckhamien perheriita: Nicola Peltz ottaa osaa suukopuun
- Meghan joutui pyytämään anteeksi – myöntää mokanneensa
- Kasinorakastajan blogi: Hurja väite – Häärijät ja käärijät ulkomaisilla kasinoilla!
- Helena Koivu laittoi vaatteensa myyntiin – hinnat yllättävät
- Erohuhut pyörivät – minne katosi Sanna Marinin Joni-rakas?
- Rita Niemi-Manninen taas keskellä kohua
- Joel Harkimo julkaisi kuvan – spekulaatiot heräsivät heti