Kuva: Nelonen
BB-Sinistä tehtiin kantelu valvontalautakuntaan – avautuu nyt erikoisesta tilanteesta: ”Tällaista ei ole ollut ennen”
Big Brother Suomi -ohjelmaan viime syksynä osallistunut, juristina työskentelevä Sini Liljeqvist kertoo omalla Instagram-tilillään tilanteesta, jossa hänestä tehtiin kantelu asianajajia valvovaan valvontalautakuntaan.
Tapaus sai erikoisen käänteen, kun kävi ilmi, että kantelu oli lähetetty väärennetyllä nimellä.
– Reissuni syksyllä poiki kantelun asianajajia valvovaan valvontalautakuntaan. Sain tänään ratkaisun asiasta, Sini aloittaa postauksensa.
– Itse kantelu ja vastaukseni sisältö eivät valitettavasti muodostuneet arvioitaviksi seikoiksi, sillä kantelu oli lähetetty tekaistulla nimellä. ”Kantelijan” nimeä ei löytynyt väestörekisteristä, hän kirjoittaa.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä. Sini paljastaa kyseisen tilanteen olleen täysin poikkeuksellinen. – Ilmeisesti tällaista tilannetta ei ole ollut ennen, sillä asia päätyi valvontalautakunnan täysistunnon käsiteltäväksi. Täysistunnon yksitoista jäsentä päättivät yksimielisesti, että ilmeisen väärällä nimellä tehty kantelu jätetään tutkimatta, nainen toteaa. – Vaikka olenkin erittäin mielenkiinnolla odottanut syksystä lähtien valvontalautakunnan ratkaisua kantelussa esitetyistä asioista, en aio valittaa hovioikeuteen. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja