Kuva: Instagram - Sointu Borg
Diili-kuningatar Sointu Borgin elämä muuttui radikaalisti – avautuu rehellisesti voitostaan: ”En ole sellainen, että kusi kilahtaisi hattuun”
28-vuotias yrittäjä ja somevaikuttaja Sointu Borg voitti tänä keväänä Nelosella nähdyn Diili-ohjelman.
Nyt Borg avautuu voiton jälkeisestä elämästään Metropolille antamassaan haastattelussa. Borgin omien sanojen mukaan kuluneet viikot ovat olleet ”aika he*vetin haipakkaa”, eikä hän ole ehtinyt lainkaan rentoutua.
– On tämä aivan kreisiä. Mutta sanotaanko näin, että tässä on nyt hetken aikaa tällainen piikki, että vuoden jokaiselle päivälle saattaa olla jotakin ohjelmaa. Vahvasti kuitenkin epäilen, että tulisin olemaan näin haluttua tavaraa monta vuotta putkeen, Borg sanoo nauraen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Siihen Borgilla on kuitenkin ollut runsaasti totuttelemista, että hänet tunnistetaan nykyään kadulla. – Tavallaan se on ihanaa, kun ihmiset tulevat juttelemaan minulle ja avautuvat omista elämäntilanteistaan. Kaikki ovat olleet niin mukavia ja tsemppaavia, Borg iloitsee. – Mutta on se silti samaan aikaan myös todella outoa ja välillä ehkä jopa vähän ahdistavaa, kun tuntemattomat tuijottavat ulkona, nainen lisää. Borg kertoo käsitelleensä julkisuuteen liittyviä tunteitaan jo pitkään ennen kuin hänen Diili-voittonsa oli koko kansan tiedossa. Hän tiedostaa vahvasti sen, kuinka tärkeää on muistaa pitää jalat maassa, vaikka ihmiset häntä tällä hetkellä fanittavatkin suuresti. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. – Pyrin pitämään mielessä sen, että sinänsä tässä ei ole kyse minusta. Olen vain eräänlainen välikappale, joka on osunut johonkin hermoon. Ihmisillä on paljon tunteita, jotka ovat muhineet pinnan alla. Ja nyt minä ikään kuin päästin ne ulos osoittaessani telkkarissa sen, että voin naisena olla samaan aikaan montaa eri asiaa, Borg kuvailee. – En ole sellainen, että kusi kilahtaisi hattuun. Mutta koen tärkeäksi, että minulla on tällaisia coping-keinoja, joilla pystyn maadoittamaan itseni, hän täsmentää. Lue myös: Diili-voittaja Sointu Borgista tuntuu vaikealta olla roolimalli – ”Haluan edelleen pystyä menemään lähipuistoon ja vetää kunnon kännit” Sointu Borgin parisuhde räppärirakkaaseen koetuksella Diili-voiton jälkeen – ”Jos se olisi ollut huonolla tolalla, kyllä se olisi päättynyt” Sointu Borg rehellisenä Diili-voiton merkityksestä – puhuu avoimesti Jaajo Linnonmaasta: ”Olen aina jännittänyt sitä, kuinka jengi suhtautuu”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino ilman rekisteröitymistä arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”