Kuva: Petri Voutilainen
Erika Helin julkaisi alastonkuvan – kiittää saamastaan tuesta: ”Asenteet muuttuvat kyllä pikkuhiljaa”
Miss Suomi -kilpailusta tunnettu ja Portugalin Playboyssa poseerannut Erika Helin kiittää Instagram -julkaisussaan saamastaan tuesta. Hän kertoi aiemmin tehneensä rikosilmoituksen kokemastaan nettikiusaamisesta.
Heliniä loukkasi eritoten poliisin vähättelevä suhtautuminen asiaan ja hän järkyttyi siitä, miten auktoriteettiasemassa oleva henkilö vähätteli uhrin kokemaa rikosta.
– Kiitos jälleen lukuisista viesteistä liittyen storyissa jakamaani tarinaan. Haluan edelleen vaatia rangaistusta tekijälle. Asia siis etenee.
– Sain kymmeniä viestejä naisilta ja miehiltä, jotka ovat itse, tai heidän läheisensä ovat kohdanneet henkistä tai fyysistä häirintää tai väkivaltaa, eikä heitä ole otettu tosissaan asian suhteen. Rikoksen uhriksi joutuneen kokemusta on vähätelty tai jätetty kokonaan oman onnensa nojaan hänen hakiessa turvaa oikeusjärjestelmämme kautta. Asian ei missään nimessä pitäisi olla näin. Uhrin kertomuksen vähättely aiheuttaa ilmapiirin, jossa tapahtuneista rikoksista ei uskalleta raportoida. Sitä me tuskin haluamme.
Helinin mukaan uhrin ei pitäisi koskaan joutua kokemaan ylimääräistä häpeää viranomaisen toimesta.
– Iso halaus kaikille jotka käy läpi jotain vastaavaa prosessia. Pitäkää pintanne ja olkaa ylpeitä itsestänne, että teillä on rohkeutta ajaa omaa asiaanne eteenpäin. Asenteet muuttuvat kyllä pikkuhiljaa.
– Vaatteita tai ei – meitä kaikkia tulee kohdella kunnioittavasti, Erika on lisännyt kirjoituksensa loppuun.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Rikosilmoituksen tehnyt Playboy-malli Erika Helin raivostui poliisille: ”Kehtaa vähätellä sitä, että huoritellaan julkisesti” Jare Tiihonen antoi harvinaisen haastattelun – muistelee lehdelle uransa loppua: ”Olin hetkittäin todella rikki”
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta