Ida Majurinen, 24, valittiin Miss Jyväskyläksi – julkaisi näyttävän alusvaatekuvan!
Uudistunut Miss Jyväskylä -kilpailu käytiin historiansa ensimmäistä kertaa
kauppakeskuksessa. Kahden päivän aikana yleisölle esiteltiin kauden uusia
muotiasusteita ja tanssiesityksiä muotinäytöshengessä. Finaalipäivänä upea artisti Janely esiintyi tarjoten livemusiikkia esityksiin. Miss Jyväskyläksi valittiin Ida Majurinen. Ensimmäinen perintöprinsessa on Sade Viitanen ja toinen perintöprinsessa Jasmiina Kääminen.
Tuore Miss Jyväskylä Ida Majurinen on 24-vuotias nuori nainen. Hän opiskelee tietotekniikkaa Jyväskylän yliopistossa. Hän on pyörittänyt omaa hääalan yritystä opintojen ohella neljän vuoden ajan ja viimeisimpänä perustanut myös uuden yrityksen viime kesän aikana.
Iida harrastaa kuntosalia ja painonnostoa. Missikaudelta Ida odottaa uusia kokemuksia.
– Olen huippuinnoissani uudesta tittelistä ja siitä mitä se tuo tullessaan. Olen saanut jo hienoja kokemuksia itse Miss Jyväskylä kilpailun aikana, kertoo Miss Jyväskylä 2020 Ida Majurinen.
Miss Jyväskylä -kilpailua järjestää Domakers Finland. Tämä vuosi on ollut luonnollisesti kilpailun kannalta haasteellinen, mutta se on mahdollistanut myös sisällöllisiä uudistuksia.
– Nyt pääsimme toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni kauppakeskuksessa toteutettavasta finaalista. Se sujui erittäin onnistuneesti. Tänä vuonna kilpailussa oli myös erityisen kovatasoisia finalisteja ja valinta oli luonnollisesti vaikea, kertoo Domakers Finlandin toimitusjohtaja Tanja Finne.
Näyttävä voittaja on julkaissut sosiaalisessa mediassa upeita kuvia itsestään. Yhdessä kuvista hän poseeraa alusvaatteissa.
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”