Iida Ketola joutui hirvittävän rikoksen uhriksi: ”Tekijä istuu tutkintavankeudessa oikeudenkäyntiin saakka”
Kampaamoalan yrittäjä ja tosi-tv-tähti Iida Ketola kertoo Instagramissa joutuneensa rikoksen uhriksi puolitoista vuotta sitten.
– Musta saatiin tekijän DNA, mutta tekijää ei saatu kiinni. Sen tapahtuman vuoksi mä oon joutunut tai saanut muuttua valtavasti. Ajatukset ja elämä muuttuvat aika paljon, kun luulee kuolevansa, mutta ei sit kuolekaan. Tuntuu jotenkin katkeransuloiselta, että pitkästä aikaa kun olin täynnä intoa, toivoa ja onnea, niin saan puhelun, että tekijä on löytynyt ja istuu tutkintavankeudessa, kunnes oikeudenkäynti on. Tavallaan oon tosi helpottunut, että tuun saamaan tän päätökseen ja saan oikeutta. Tavallaan tuntuu, että just kun olin pääsemässä jaloilleni mun kaikki haavat vedetään kertarysäyksellä auki, Iida Ketola kirjoittaa Instagramin Stories-osiossa.
Hän kertoo hokeneensa itselleen, ettei hän ole enää ainoa, joka joutuu kärsimään rikoksen seurauksena.
Iida Ketolan elämässä on tapahtunut suuria muutoksia, sillä hän kertoi hiljattain eroavansa aviomiehestään, entisestä radiojuontajasta Renne Korppilasta. Nyt hän on hankkinut itselleen maatilan, johon muuttaa asumaan.
Lue myös:
Iida Ketolan yllätysveto hämmentää somessa – osti maatilan ja aikoo hankkia eläimiä: ”Ai s*atana!”
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta

- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti