Kuva: Instagram - Iida Ketola
Iida Ketola-Korppila avautuu uutuusohjelmassa vaikeasta vuodestaan: joutui seksuaalirikoksen uhriksi, menetti ystävänsä ja kärsi koronapandemian vaikutuksista
Big Brother Suomi -ohjelmasta tunnetuksi tullut radiojuontaja ja kampaamoyrittäjä Iida Ketola-Korppila, 30, avautuu tuoreessa Tilipäiväkirjat-ohjelmassa joutuneensa seksuaalirikoksen uhriksi viime vuoden puolella.
Toimittaja Ina Mikkolan luotsaamassa, Yle Areenassa tänään julkaistussa uutuusohjelmassa nähdään kahdeksan suomalaisnaista, joiden elämää ja arkea koronaviruspandemia mullisti kuluneena keväänä poikkeuksellisella tavalla.
Yksi heistä on omaa kampaamoa ja kahvilaa pyörittävä Ketola-Korppila, joka käy ohjelmassa läpi myös ennen koronakevättä tapahtuneita asioita.
– Mun elämässä on tapahtunut tosi isoja asioita puolen vuoden sisään. Mun ystävä kuoli ja me oltiin viettämässä hänen hautajaisiaan, Iida aloittaa.
– Mä tulin sieltä taksilla kotiin ja tämä kuski teki asioita, joiden takia mä saan Tukinaisista terapiaa. Mä en saa hirveästi mennä yksityiskohtiin, koska luonnollisesti tästä on rikosilmoitukset tehty, hän kertoo.
Ketola-Korppila kuvailee olleensa joulukuisten tapahtumien vuoksi pitkään lähes työkyvytön. Maaliskuussa alkanut koronakriisi pahensi tilannetta niin, että Iidan oli vaikeaa pärjätä taloudellisesti.
– Mä tein koko alkuvuoden niin vähän töitä, kun mä ikinä pystyin ja koitin vähän parannella itseäni. Sitten tuli korona. Mä lähdin tähän koronataistoon tili vähän miinuksella, koska mä olin tehnyt niin vähän töitä tämän seksuaalirikoksen takia.
– Ensin sulla häviää työt puoleen sen takia, että sä et oo työkykyinen ja sitten sulla vähenee duunit puoleen koska ei ole duunia, Ketola-Korppila summaa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Iida osallistui Big Brother Suomi -ohjelmaan vuonna 2009 ja sen jälkeen hänet on nähty kilpailijana muun muassa Viidakon tähtösissä. Ketola-Korppila on naimisissa radiojuontajana tunnetun Renne Korppilan kanssa. Pariskunta on pitänyt yhtä jo vuodesta 2011 ja he avioituivat salaa vappuna 2016. Tilipäiväkirjat alkaa tv:ssä ensi kuussa, mutta sarja on jo nähtävillä Yle Areenassa. Lue myös: Voice: Runkkarin käsikirja -hittikirjan julkaissut Ina Mikkola kannustaa ihmisiä pornon vastuulliseen kuluttamiseen
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Mikko Koivu saapui käräjille myöhässä – kiista lapsista jatkuu
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Matias Petäistöltä paljastus Archie Cruzista: ”Ootko vittu tosissaa”
- Sofia Belórf sai itkukohtauksen lennolla – ”Itken jatkuvasti”
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla