Kuva: Instagram - jmlatvala
IL: Jari-Matti Latvala osti Maisa Torpan mökkiosuuden – verosotkujen selvittely jatkuu edelleen
Ralliautoilija Jari-Matti Latvala, 35, osti vuonna 2017 rantatontin Saimaalta ollessaan vielä kihloissa Maisa Torpan kanssa. Torpalla oli kiinteistöstä kymmenen prosentin osuus, uutisoi Iltalehti.
Vuonna 2018 alkoi verottajan toimesta prosessi jota käydään edelleen läpi. Verottaja hakee Latvalalta ulosoton kautta vajaata 5 miljoonaa euroa. Vuodesta 2009 asti Monacossa asunut Latvala ei verottajan mukaan ollut viettänyt riittävästi vuodessa vuorokausia ulkomailla, jotta olisi välttänyt ansiotuloverojen maksun Suomeen.
Latvala ja Torppa purkivat kihlauksensa lokakuussa 2019 ja nyt Latvala on lunastanut Torpan osuuden kiinteistöstä itselleen. Maanmittauslaitoksen kiinteistörekisteristä käy ilmi, että kaupat on tehty elokuun 11. päivä ja kauppahintana on 13 700 euroa.
– Jatkan nyt mökkeilyä yksin, Latvala totesi Iltalehdelle ja myönsi kauppatapahtuman.
Nyt kokonaan Latvalan omistuksessa oleva Saimaan mökki tontteineen kuuluu myös verottajan tutkinnassa olevaan omaisuuteen. Latvala on tehnyt asiasta verottajalle oikaisuvaatimuksen.
– Odotan edelleen verottajan päätöstä tekemästäni valituksesta. Minulla ei ole mitään tietoa, milloin asiaa käsitellään. Täytyy vain odotella rauhassa, mutta sitä ennen en oikein uskalla suunnitella tulevaisuuttani, Latvala kommentoi Iltalehdelle.
Näistä maisemista Torppa luopui mökkikaupan yhteydessä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: IS: Jari-Matti Latvalan äiti Maisa Torpasta: ”Hänessä oli se toinen puoli” Seiska: Samuli Edelmann kuherteli naimisissa olevan näyttelijän kanssa parkkihallissa!
LUE MYÖS:
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!
- Huh mikä muutos! Timo Jutila pudotti käsittämättömän määrän painoa
- Sanna Marinin tilanne – ökyasunto ei ole käynyt kaupaksi
- Lähde: Prinsessa Catherine shokissa prinssi Williamin salasuhteesta
- Archie Cruzilta suoraa puhetta: ”Ei väkisin”
- Helena Koivu avautuu: ”Minulta on yritetty viedä kaikki”
- Jenkkilehti: Sanna Marin on raivoissaan