IL: Teuvo Hakkarainen löysi uuden rakkauden Hondurasista – tällainen on 27-vuotias Lariza
Viitasaarelainen europarlamentaarikko Teuvo Hakkarainen, 60, on kertonut Iltalehdelle löytäneensä uuden rakkauden. Rakkaudenkohde on 27-vuotias hondurasilainen Lariza, jota Hakkarainen on tapaillut nyt noin kolmen kuukauden ajan. Aiheesta kertoi ennen Iltalehteä Keskisuomalainen.
Suhde sai alkunsa erinäisten sattumien myötä. Hakkarainen oli marraskuussa työmatkalla Hondurasissa, mutta hurrikaanien vuoksi tämän paluulennot peruttiin. Hänen paikallinen ystävänsä, Manuel, tutustutti Teuvon ja Larizan toisiinsa.
– Manuel on Larizan setä, hänen kauttaan tapasimme. Olemme tutustuneet ja hän vaikuttaa pitävän minusta kovasti. Katsotaan, miten tässä käy, Hakkarainen sanoo ja kertoo itsekin pitävänsä Larizasta.
Yhä edelleen Hondurasista käsin työnsä hoitava Hakkarainen kertoo haluavansa edetä suhteessa hitaasti. Hän erosi viime kesänä edellisestä puolisostaan, joka oli myös kotoisin Hondurasista.
Lariza työskentelee hammaslääkärinä ja eläinlääkärinä. Hakkarainen kehuu tämän ystävällisyyttä ja kiltteyttä ja sanoo tuntevansa vetoa tämän kaunista sydäntä ja kauniita kasvoja kohtaan.
– Larizalla on kahdeksanvuotias tytär, josta hän huolehtii. Hänen isänsä sairastaa syöpää ja Lariza on hänen kanssaan paljon, Hakkarainen kertoo.
Hakkarainen kertoo pariskunnan matkustelleen yhdessä. Viime aikoina he ovat vierailleet muun muassa Santa Bárbarassa ja Tegucigalpassa.
Lue myös:
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Ovatko Archie ja Iida sittenkään eronneet?
- Sanna Marinin Joni-kullalta yllätysilmoitus somessa
- Oho! Kerttu Rissanen ja Sami Uotila yhdessä lentokentällä
- Ansku Bergström ja uusi kulta kiihkeissä tunnelmissa – ”Oli aika villiä”