
IL: Tyly tuomio julki – Mikko ja Helena Koivu eivät saa avioeroa Suomessa
Suomen menestyneimpiin jääkiekkoilijoihin lukeutuva Mikko Koivu haki helmikuussa 2020 avioeroa vaimostaan Helena Koivusta.
Koivu laittoi erohakemuksen vireille Suomessa. Pariskunnan toinen koti sijaitsee Yhdysvalloissa.
Hakemuksen lähettämisen jälkeen Koivut ovat riidelleet muun muassa siitä, onko perheen pysyvä kotipaikka ollut Suomessa vai Yhdysvalloissa. Lisäksi heillä on ollut kärhämää omaisuuden jaosta.
Nyt Turun hovioikeus on päättänyt, ettei Mikko Koivu voi hakea vaimostaan eroa Suomessa. Päätös on lopullinen, sillä korkein oikeus ei myöntänyt Koivulle valituslupaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Korkeimman oikeuden mukaan sillä ole toimivaltaa päättää Koivujen erosta, sillä perheen pysyvänä asuinpaikkana on pidettävä Yhdysvaltoja.
Koivujen avioeroa pitää siis käsitellä Yhdysvalloissa, jossa asia on jo vireillä. Helena on prosessin alusta asti kertonut haluavansa käydä avioeron läpi siellä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.
Lue myös:
Mikko Koivun ex-vaimo syyttää tunnettua amerikkalaisnaista kodinrikkojaksi: ”Osuin arkaan paikkaan”
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Erika Vikman poseeraa jälleen kuumana: ”Tänään piiska heiluu”
- Katrie Dalerin jymypaljastus: ”Paras lahja olet sinä”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Kasinorakastajan blogi: Marraskuun parhaat uudet pelit ja yllätys
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Erika Helin vastaa törkykommentoijalle: ”Iso varoitusmerkki puhujan heikosta sivistyksestä”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Helena Koivu järkyttyi toisessa oikeuskäsittelyssä: ”Tämä on puhdasta pahuutta”
- Helena Koivu tilittää: ”Riippuu siitä kuinka paljon rahaa ja kuuluisuutta sinun exälläsi on”
- Sanna Marin julkaisi kuuman bikinikuvan – Jestas mikä bikinikroppa!
- Jutta Larmin dramaattinen julkaisu: ”Ihmisen kanssa, joka tuomitsee sua, puhuu susta rumasti ja…”
- Näin laulaa Iida Vainio – julkaisi ensimmäistä kertaa videon taidoistaan
- Aku Hirviniemi menetti merkittävän roolin: ”Korvaa Aku Hirviniemen tekemän roolin”
- Seiska: Stefan Thermanin hevostallin kohu paisuu – ”Stefua ei saatu kiinni”
- Maria Nordin kyseenalainen väite arkisen lääkkeen ja mielenterveysongelmien yhteydestä
- Iida Vainio lähetti paljonpuhuvan viestin Archielle – Onko rokkari vältellyt kihlattuaan?
- Ikäviä uutisia satelee: törkyviestejä lähetellyt Aku lensi ulos merkittävästä tuotannosta