![Jutta_Larm-IG](https://www.metropoli.net/app/uploads/2021/01/Jutta-Larm-IG.png)
IS: Jutta Larm lopetti itsensä ruoskimisen – ”Kiloja tuli lisää, löysensin ruokavaliota ja vähensin treenimääriä”
Hyvinvointivalmentaja Jutta Larm kertoo Ilta-Sanomien haastattelussa opetelleensa olemaan itselleen armollisempi. Jutta tuli monelle suomalaiselle tutuksi fitnessurheilijana ja television laihdutusohjelmien ruoskijana, joka ei antanut valmennettavilleen armoa.
Samalla tavalla hän ruoski myös itseään. Sittemmin hän on kuitenkin oppinut päästämään irti tällaisesta valmennustyylistä. Hän oivalsi, ettei sillä saavuta onnea.
– Menin pitkään kehon ehdoilla. Aloin miettimään, olenko oikeasti onnellinen? Niinä hetkinä kun kroppa oli timanttikunnossa, koin, etten ole niin onnellinen kuin voisin olla, Jutta sanoo IS:lle.
Mikäli upotus ei näy, katso kuva täältä.
Hän toteaa saaneensa ennen tyydytystä huippukuntoisesta kropastaan ja sen muokattavuudesta.
– Kun on ollut niin pitkään itselleen kamalan ankara, puhunut rumasti omasta kehosta ja vaatinut aina vain enemmän, heräsi ajatus, että eikö vähempikin riittäisi, Jutta toteaa.
Hän kiinnostui mielen hyvinvoinnista ja oivalsi, että se on yhtä olennaista kuin fyysisen kunnon ylläpitäminen. Tämän ymmärtämisen myötä Jutta luopui itsensä ruoskimisesta.
– Olen nyt armollisempi itselleni. Kiloja tuli lisää, löysesin ruokavaliota ja vähensin treenimääriä. Kolme treeniä viikossa on ihan ok, hän sanoo.
Jos kuva ei näy, katso se klikkaamalla tästä.
Painonpudotuksesta haaveileville Jutalla on yksi tärkeä vinkki. Hän neuvoo aloittamaan pienistä tavoitteista.
– Esimerkiksi asettaa tavoitteeksi, että juo vettä – tai syö karkkia vain lauantaisin.
Ihmedieetteihin Jutta ei usko. Hän sanoo suosivansa kotiruokaa ja kannattavansa liikkumista. Lisäksi hän painottaa maltin olevan valttia elämäntaparemonteissa.
– Esimerkiksi laihduttamisessa puhutaan viikoista ja kuukausista ennen kuin kropassa tapahtuu muutoksia. Pitäisi olla pitkäjänteisyyttä, Jutta toteaa.
Lue myös:
Martina Aitolehti ja mysteerirakas juhlivat vuodenvaihdetta näyttävästi Dubaissa – Katso kuvat!
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Näin paljon prinssi William tienaa vuodessa – mykistävä summa
- Prinssi Harry pelkää Meghanin puolesta
- Heikki Paasonen jakoi ihanan hassuttelukuvan vaimonsa raskausvatsasta
- Harvinainen yhteiskuva – Tässä on Kasperi Kapasen tyrmäävän upea rakas
- Kasinorakastajan blogi: Nappaa ilmaiset edut kasinoilta!
- Mikko Koivu yllätyskihloihin – Helenalta napakka neuvo uudelle morsiamelle
- Kerttu Rissanen Tallinnassa tumman komistuksen kanssa
- Mikko Koivu meni kihloihin Natalie-rakkaan kanssa
- Archie Cruzin keikka meni penkin alle – ”Se oli pahaa katsottavaa”
- Aku Hirviniemen ja Sonja Kailassaaren lapsi täytti vuoden – Herkkä yhteiskuva julkisuuteen