
Kuva: Instagram - jessicaalvesuk
Katso kuvat! Ihmis-Barbie Jessica Alvesia leikeltiin jälleen: ”Olen nyt paljon onnellisempi”
Reality-tähti Jessica Alves, 37, on käynyt useaan otteeseen korjauttamassa vartaloaan erilaisilla kauneusleikkauksilla. Hän vaihtoi myös sukupuoltaan ja tunnetaan nykyään nimellä Jessica. Nainen on käyttänyt järjettömiä määriä rahaa leikkauksiinsa eikä loppua näy.
Nyt Jessica on paljastanut Daily Mail -lehdelle käyneensä jälleen korjauttamassa nenäänsä. Kyseessä oli viime vuonna Iranissa tehdyn nenäleikkauksen korjaus ja järjestyksessä naisen kahdestoista nenäleikkaus.
– Lääkäri puhdisti nenäni, poisti kaikki rustot ja jätti nenän täysin ilman rustoa. Siksi se oli niin kutistunut, Jessica kertoo pieleen menneestä leikkauksesta.
Ongelmia nenän kanssa jo vuosia
Jessicalle on tehty menestyksekkäästi nenäleikkauksia Brasiliassa, Kolumbiassa, Iranissa ja Amerikassa sekä Turkissa.
– Haittapuolena leikkauksista minulla on ollut rustoinfektioita. Ongelmat alkoivat kun nenääni käytettiin luovuttajan rustoa muutama vuosi sitten.
Jessican mukaan viisi eri kirurgia kieltäytyi korjausleikkauksesta, joka lopulta suoritettiin Turkissa. Operaatiossa Jessican nenään käytettiin rustoa hänen korvastaan ja sen ansiosta Jessican on nyt helpompi hengittää. Korjausleikkauksen lisäksi hänelle suoritettiin korjaava leikkaus myös leukaan sekä rasvaimu kaulaan, leukalinjaan ja jalkoihin.
Nainen on aiemmin kertonut nykyisen ulkonäkönsä heijastavan paremmin sisäistä minäänsä, mutta harmittelee, ettei aloittanut siirtymää miehestä naiseksi jo aiemmin.
– Olen nyt paljon onnellisempi ja tunnen itseni omaksi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Tämä mies on kuin elävä alien – katso kuvat hyytävästä muodonmuutoksesta! Janni Hussi hämmentää tuoreella ”tissikuvallaan” – ”Po(l)vipommi”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Auri Kanasen kommenteista nousi kohu – ”Tylyä käytöstä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Väite: Tämän esineen Helena Koivu varasti Mikolta
- Kerttu Rissaselta rankka tilitys – Sami Uotilalta tyhjentävä reaktio
- Erna Husko yllättää uudella muodonmuutoksellaan – kävi operaatiossa
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Mikko Koivulta meni hermot oikeudessa