Katso kuvat polttareista! Hannes Hyvönen ja Netta Suikkanen avioituivat viikonloppuna: ”Nähdään ukko kirkossa”
Gladiaattorit-ohjelmastakin tuttu ex-kiekkoilija ja personal trainer Hannes Hyvönen ja hänen kihlattunsa Netta Suikkanen menevät naimisiin lauantaina.
– Nähdään ukko kirkossa, Netta totesi videolla, jonka julkaisi Instagramin Stories-osiossa perjantaiaamuna.
Metropolin saaman tiedon mukaan vihkiminen tapahtuu hääparin synnyinkaupungissa Oulussa.
Netta julkaisi aiemmin tällä viikolla päivityksen polttareistaan.
– Uskoin viettäväni polttareita hieman perinteistä poiketen vasta häiden jälkeen, joten viime viikon sieppaus polttaripäivän viettoon ei olisi voinut yllättää isommin. Niin paljon naurua, onnen kyyneleitä, morsiustaikoja -ja loitsuja, skumppaa sekä laulua mahtui tähän vuorokauteen, Netta kirjoitti Instagram-kuvan yhteyteen.
Päivitys paljastaa, että yksi Netan kaasoista on tunnettu bloggaaja Kira Kosonen.
Myös Hannes päivitti kesäkuun puolivälissä kuvia omista polttareistaan. Hän kävi muun muassa golfaamassa ystäviensä kanssa.
Pariskunnan oli tarkoitus mennä naimisiin jo viime kesänä, mutta korona esti häiden järjestämisen.
Lue myös:
Pete Parkkonen on nyt blondi ja lähes siili – katso hurja muodonmuutos!
OHO! Martina Aitolehti esittelee pakaroitaan kuumalla videolla: ”Mä vaan tuijotan ja tuijotan”
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- UMK 2026 – Uuden Musiikin Kilpailu
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Harry ja Meghan julkaisivat joulukuvansa – mukana lapset Archie ja Lilibet
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Prinssi Harry viihtyi mysteeriblondin seurassa – katso kuva
- Kerttu Rissanen avautuu: ”Villiä elämää”
- Janni Hussilta riipaiseva erotilitys: ”Olen vähän yksinäinen”
- Nanna Karalahti – Sydäntä särkevä avautuminen
- Prinssi Harry ja Meghan: Yllätyskäänne
- Sara Sieppi ökylomalla Lapissa – missä Pyry?
- Williamin ja Catherinen joulukuva herätti someraivon
- Kasinorakastajan blogi: 2025 parhaat pelistudiot ja Top 10 pelit!
- Gordon Ramsay saapui Lappiin – ylistyssanoja Suomelle
- Helena Koivu saa tukea yllättävältä taholta: ”Kyl se pitäis olla tässä tapauksessa 5 tai 10 miljoonaa euroa”