Kuva: Instagram - Kelly Kalonji
Kelly Kalonji myöntää suhteensa Jari-Matti Latvalan kanssa päättyneen – ”Hän on kokenut kovia”
Vuoden 2013 Miss Helsinkinä tunnetuksi tullut somepersoona Kelly Kalonji yhdistettiin kesällä useissa medioissa rallikuski Jari-Matti Latvalaan. Tuolloin pari ei kuitenkaan koskaan myöntänyt suhdettaan julkisuudessa.
Nyt Kalonji on vahvistanut Metropolille antamassaan haastattelussa hänen ja Jari-Matin suhteen päättyneen. Kalonji kuvaili viime viikolla nauttivansa sinkkuudestaan täysin rinnoin.
Mediapersoona Maisa Torpan ex-puolisona tunnettu Jari-Matti Latvala on noussut viime aikoina tiuhaan tahtiin otsikoihin milloin minkäkin kohun vuoksi. Kalonji muistelee miestä kuitenkin hyvällä.
– Minulla ei ole mitään pahaa sanottavaa Jari-Matista. Hän on mielestäni aivan ihana ihminen, Kalonji painottaa heti alkuun.
– Hän on vain kokenut kovia ja ansaitsee lähelleen hyviä ihmisiä. Me olemme puhuneet paljon kaikista asioista ja haluan painottaa sitä, kuinka tärkeää ja arvokasta on, että ihminen pystyy myöntämään virheensä ja tämän jälkeen jatkaa elämäänsä eteenpäin.
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Kalonjin mukaan hänen ja Jari-Matin välit ovat erosta huolimatta edelleen hyvät. – Me olemme nykyään ystäviä ja odottelen hänen uutta kirjaansa nimikirjoituksella. Lue myös: Jari-Matti Latvalaan yhdistetty Kelly Kalonji nauttii sinkkuudestaan – ”Täytyy olla hemmetin upea, jotta voi seurustella kanssani” Upea Kelly Kalonji perusti uuden kauneuskilpailun – katso häikäisevät kuvat finalisteista Sofia Ruutu kamppailee rajujen terveysongelmien kanssa: ”Hain apua botox-pistoksista ja silmien laserleikkauksesta”
LUE MYÖS:
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sointu Borg avoimena: ”On ollut niin rikki”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Alisa Vainiolta tärkeä ilmoitus: ”Miul ei oo…”