Vain elämää -tähti Yonalta raju tilitys avioliiton päättymisestä: ”Mä ajattelin, että nyt mä en selviä”
Laulaja Yona avautuu tulevana perjantaina Nelosella nähtävässä Vain elämää -sarjan jaksossa pitkän avioliittonsa päättymisestä. Hän on valinnut esitettäväkseen Pete Parkkosen päivänä kappaleen Voimaa ja valoa, johon hänellä on voimakas tunneside.
– Kun mä kuulin, että sä Pete olet mukana ohjelmassa, tiesin saman tien, minkä kappaleen haluan esittää sun tuotannosta. Mä päätin, että en suostu mihinkään muuhun, hän pohjustaa.
– Kun mun toinen avioliittoni päättyi, se oli hirvittävä pettymys mulle. Mä ajattelin, että nyt mä en selviä, hän jatkaa.
Yona myöntää olleensa eron jälkeen todella pohjalla.
– Kaikista pahinta tuossa tilanteessa on tulla toivottamaan masentuneelle ystävälle jaxuhaleja. Sulla on Pete yksi kappale, joka oli mulle jaxuhalit. Mä olin, etten halua kuulla tätä kappaletta todellakaan, Yona jatkaa Voimaa ja valoa -kappaleen pohjustamista.
– Sitten mun elämään tuli todella upea ihminen. Olin edelleen pohjalla, mutta hän laittoi linkin sun kappaleeseen. Mä kuuntelin sen ja tajusin heti, että mitä se ihminen sanoi minulle. Sen sanoma oli ankara. Se haluasi sanoa, että jaxuhalit. Sun täytyy itse itsesi sieltä nostaa, kukaan muu ei tule sitä tekemään.
Yona kertoo, että pikkihiljaa Peten Voimaa ja valoa -kappaleesta tuli hänelle voimabiisi.
– Kuuntelin sitä täysillä, kun ajoin autoa. Sitten rupesin samaistumaan sanomaan vahvasti. Parasta, mitä sä voit sanoa sun ystävälle on, että jaxuhalit, Yona toteaa.
Lue myös:
Anni Hautalan lapsuuskuva näytelmän kulisseista ihastutti somekansan – mukana myös Chisu
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Joel Harkimo toi kameroiden eteen elämänsä naisen – ”Rakkaus näkyy selvästi”
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video