Kuva: Instagram Lola Odusoga
Lola Odusoga muistuttaa aitouden tärkeydestä – julkaisi rehellisen videon: ”Vastustan täydellistä somea ja illuusioiden luomista”
Vuoden 1996 Miss Suomi Lola Odusoga, 43, julkaisi Instagram-tilillään hauskan videon, jonka kertoo toteuttaneensa hetken mielijohteesta. Samalla hän haluaa muistuttaa seuraajiaan aitouden tärkeydestä sosiaalisessa mediassa.
– Lumiterapiaa. Ei ole huoliteltua, ei suunniteltua, eikä lavastettua. Hetken mielijohde, ja sen on näköistäkin ja kuuloista, etenkin näin nopeutettuna, Lola kirjoittaa julkaisemansa videon yhteydessä.
Hän kirjoittaa monien tietävän, että hän vastustaa täydellistä somea ja erinäisten illuusioiden luomista.
– Niitä överi käsiteltyjä kuvia, aina tarkkaan mietittyjä lokaatioita, parhaita kuvakulmia ja filttereitä filttereiden päälle, jatkuvasta meikkikerroksesta puhumattakaan.
Lolan mukaan tällaista valmistautumista ei tapahdu hänen elämässään, lukuunottamatta työkuvauksia. Hän korostaa, että olisi tärkeää saada olla sitä mitä on ja olla aito.
– Halusin tallentaa ilmeeni kun heittäydyn hankeen, niin nappasin kännykän matkaan. Hanget ei ole mun juttu, olen niitä avantotyyppejä, niin siksi tuli aika puskista..
Lolan viesti seuraajilleen on selkeä.
– Olkaa aitoja, tehkää juttuja jos ja kun siltä tuntuu välittämättä siitä miltä ne näyttää ja miltä ne jonkun mielestä ehkä kuuluisi näyttää. No, minusta tuntui tänään tuolta!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä. Lue myös: Tämä kuva huokuu nostalgiaa – Anne Kukkohovi ja Lola Odusoga poseeraavat alusvaatemainoksessa Wau! Lola Odusoga julkaisi upean bikinikuvan ajalta ennen misseyttä: ”Kokemus oli vähintään silmiä avartava”
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”