Luksuslomalta palannut Janina Fry yllättää näyttävillä uimapukukuvilla – ”Olo on vähän kuin olisi ollut ihmemaassa”
Ex-missi ja yrittäjä Janina Fry lomaili hiljattain perheensä kanssa Malediiveilla. Janina on julkaissut lomalta näyttäviä uimapukukuvia Instagram-tilillään.
– Eihän siitä ollut vierähtänyt kuin 20 vuotta edelliseltä kerralta kun kävin Malediiveilla Kanuhuran saarella. Nyt meidän perheen viikon hyvinvointi matka Kandiman saarelle oli just mitä tarvitsimme pitkän talven keskelle. Kaikki ovat sitä mieltä, että tänne on tultava uudestaan! Janina Fry kirjoittaa.
Janinan mukaan lentomatka oli pitkä, mutta perillä odotti paratiisi.
– Saarelta löytyy useampi huipputasoinen ravintola sekä paljon aktiviteetteja kuten vesiurheilua, jalkapalloa, tennistä, kuntosalia ja joogaa, hän kertoo.
– Olo on vähän kuin olisi ollut ihmemaassa. Joka päivä tuli vaivihkaa liikuttua niin pyöräillen, kävellen kuin uiden. Snorklattiin paljon ja salillakin tuli käytyä. Vaikkakin se jäi yhteen kertaan kun siellä ei todellakaan malta olla sisätiloissa. Kauneutta on joka puolella ja 30 asteen lämpö tuntuu täydelliseltä kun merituuli puhaltaa jatkuvalla lempeydellä. Yöunet olivat pitkiä ja sikeitä kaiken raitisilman jälkeen, hän jatkaa.
Lue myös:
Janina Fry poseeraa bikineissä uima-altaalla: ”Kaikki on hyvin täällä”
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”