Maria Veitola kohtasi suuren menetyksen – koskettava muistokirjoitus sai tähtitoimittajan julkkisystävät herkistymään
Koko Suomen tuntema toimittaja Maria Veitola jakoi sunnuntaina (3.7.) surullisen uutisen Instagram-seuraajilleen. Veitola kertoi julkaisussaan menettäneensä hänen 89-vuotiaan tätinsä, Ullan.
Postauksesta käy ilmi Veitolan osallistuneen lauantaina (2.7.) Ulla-tädin muistoksi järjestettyyn hautajaistilaisuuteen. Tapahtuman jälkeen Veitola sanoitti hänen sisällään mylläävät tunteensa tekstin muotoon.
– Eilen oli rakkaan Ulla-tätini, isäni siskon muistotilaisuus. Hän oli kuollessaan 89-vuotias. Ulla sairasti Alzheimeria ja vietti viimeiset vuotensa hoivakodissa. Oli hänen aikansa mennä, Veitola aloittaa koskettavan kirjoituksensa.
– Olin lapsena aivan hulluna Ullaan. Hän järjesti mummolan puutarhaan aarteenetsintää ja puhui kontin kieltä minulle ja veljelleni. Ulla oli aikuinen, joka osti jääkaappiin suklaavanukkaita vain itselleen. Hän oli ihmeellinen.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Veitola kertoo Ulla-tädin olleen ammatiltaan opettaja. Hän oli naimisissa englantilaisen Peterin kanssa, jonka hän oli tavannut tavannut olleessaan opiskelijavaihdossa Englannissa 50-luvulla.
– Ulla ja Peter reissasivat aina ulkomailla ja kun olin 12-vuotias, he pyysivät minut mukaansa. Lensin yksin Pariisiin, jossa Ulla ja Peter olivat vastassa. Seikkailimme seuraavat kaksi viikkoa junalla Bretagnessa ja söin kaikkea sellaista, mitä en ollut koskaan syönyt: sinisimpukoita, liekitettyjä crepesejä, intialaista ruokaa, Veitola muistelee.
– Kun minulla oli nuorena vaikeaa, soitin Ullalle ja kirjoitin hänelle kirjeitä. Joskus vanhemmat ovat liian lähellä auttamaan. Silloin tarvitaan muita turvallisia aikuisia: Ulla oli sellainen. Suvun lapsilla ja nuorilla oli aina erityinen paikka hänen sydämessään.
Ulla katsoi Veitolan mukaan kaikki tämän ohjelmat ja antoi Veitolan työstä palautetta.
– Hän kiinnitti aina huomiota sellaisiin yksityiskohtiin ja tasoihin, jotka jäivät useimmilta huomaamatta. Sellainen hän oli. Katsoi maailmaa omalla tavallaan ja eli elämäänsä ullamaiseen tapaan, toimittaja kuvailee.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Kirjoituksensa lopussa Veitola toteaa kuoleman olevan ”aina surullista”. Samalla kuolema on hänen mielestään tärkeä hetki pysähtyä miettimään, käyttääkö aikansa kuten itse kokee parhaakseen.
– Mitä sain häneltä, jonka menetin? Mitä kannan mukanani ja mitä häneltä oppimaani haluan viedä eteenpäin? Veitola kyselee.
– Minua tätini kannusti seikkailemaan ja elämään omannäköistäni, joskus omituistakin elämää. Kiitos Ulla, hän kiteyttää.
Veitolan herkkä teksti on kerännyt runsaasti lämpimiä osanottoja. Myös monet suomalaisjulkkikset ovat kertoneet postauksen kommenttiosiossa herkistyneensä kirjoituksesta.
– Pysähdyttävän kauniisti kirjoitettu, muotoilee juontaja Ellen Jokikunnas.
– Voi mikä ihana muistokirjoitus. Iso halaus sulle Maria! näyttelijä Olga Temonen kommentoi sydänemojien kera.
Lue myös:
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat