Massamurha Isoon Omenaan? Räjähteitä vappujuhliin? Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa?
Vapun aikaan sosiaalisessa mediassa sekä anonyymissä Tor-verkossa julkaistiin vakavia uhkauksia terroriteoista Turkuun ja Espooseen.
Turkulaismies julkaisi vappuaattona Facebookissa päivityksen, jossa hän ilmoitti keränneensä pitkään tarvikkeita räjäyttääkseen vappuna tai jonain toisena suurena pyhänä itsensä sekä ”mahdollisimman monta juhlivaa turkulaista”. Mies kirjoitti hiipivänsä kenenkään huomaamatta väkijoukkoon ja painavansa nappia. Räjähdyksiä tapahtuisi miehen mukaan samaan aikaan ”ainakin kymmenessä paikassa keskellä Turkua”.
Poliisi sai vinkin miehestä ja hänet otettiin kiinni, jonka jälkeen poliisin tiedotteen mukaan hänestä ja uhkauksesta ei ollut enää vaaraa.
Vappupäivänä Tor-verkkoon ilmestyi julkaisu, jossa anonyymi henkilö kertoo aikovansa toteuttaa Espoossa kauppakeskus Isossa Omenassa perjantaina 3.5. Suomen ”pahimman massamurhan”. Mies ilmoittaa tavoitteekseen ”tappaa ainakin 100 ihmistä” ampumalla ja eri puolille kauppakeskusta sijoittamillaan pommeilla. Yhden pommin hän kertoo aikovansa piilottaa Duudsonit Activity Parkiin, ”niin saadaan monta lasta tapettua.”
Poliisi sai useita vinkkejä tästäkin julkaisusta ja yrittää selvittää uhkaajan henkilöllisyyttä. Tapausta tutkitaan laittomana uhkauksena. Poliisi lisää valvontaa Isossa Omenassa 3.5. ja ilmoittaa tiedotteessaan, että tämän hetkisten tietojen perusteella kauppakeskuksessa ja sen yhteydessä olevissa muissa toimipisteissä, kuten kirjastossa, on turvallista asioida normaaliin tapaan.
Turvallista tai ei, uhkaus massamurhasta on julkaistu. Herää kysymys, mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Miksi tällaisia sairaita uhkauksia tulee kasvavaan tahtiin?
Ensimminen vastaavanlainen massamurha Suomessa tapahtui vuonna 2006, kun 19-vuotias mies räjäytti kotitekoisen pommin kauppakeskus Myyrmannissa kesken lapsille suunnatun pelle-esityksen. Räjähdyksessä kuoli 7, mukaanlukien tekijä. Tämän jälkeen on tapahtunut mm. traagisia kouluammuskeluja Kauhajoella (11 kuollutta, mukaanlukien 22-vuotias ampuja) sekä Tuusulan Jokelassa (9 kuollutta, mukaanlukien 18-vuotias ampuja).
Ajat synkkenevät maailmalla, mutta pitääkö meidän suomalaisten liittyä mukaan toisten vahingoittamisen kierteeseen? Ei! Järjettömien uhkailujen ja veritekojen ehkäisemisen täytyy alkaa jokaisesta perheestä sekä jokaisen lapsen kasvatuksesta. Nyt on aika ottaa ja kantaa vastuuta! Tarvitsemme rakkautta toisiamme ja isänmaatamme kohtaan sekä muistutusta siitä, mikä on oikein ja mikä väärin. Toisten uhkailu ja vahingoittaminen ei ole koskaan oikein.
On erittäin tärkeää, että puututaan asiaan, jos varoitusmerkkejä alkaa ilmetä perheenjäsenen tai jonkun muun käytöksessä, myös netin ulkopuolella. Uhkauksille ja veriteoille on saatava loppu!
Turvallista jatkoa meille kaikille toivottaen,
-Valtakunnan vahtikoira
Kuva: Wikimedia Commons
LUE MYÖS:
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”