Kuva: AOP
MTV: Jättiyllätys! Krista Siegfrids saa oman tv-ohjelman Hollannissa – luvassa miljoonayleisö!
Vuoden 2013 euroviisujen ja Marry me -kappaleen myötä suomalaiselle artistitaivaalle singahtanut Krista Siegfrids, 35, vieraili tiistaina MTV:n Viiden jälkeen -ohjelmassa kertomassa kuulumisiaan. Laulajalla oli myös jymy-yllätys kerrottavanaan.
Parhaillaan Talentin suoria semifinaalilähetyksiä tuomaroiva Krista asuu kuvausten ajan perheineen Suomessa. Pian edessä on kuitenkin paluu perheen kotiin Amsterdamissa. Krista kuvailee uutta kotikaupunkiaan kauniiksi ja eläväiseksi.
– Siellä tapahtuu koko ajan tosi mageita juttuja. Ihmiset ovat sosiaalisia, avoimia ja tosi rentoja. Koen, että mentaliteettini sopii sinne tosi hyvin, Krista kertoo.
Krista kertoo opiskelevansa parhaillaan hollantia ja kielitaidosta on varmasti hyötyä myös hänen uudessa projektissaan. Kristalle on nimittäin tulossa oma tv-ohjelma Hollantiin.
– Joo, kansainvälisille markkinoille! Teen siis yhden euroviisu-ohjelman sellaiselle kanavalle kuin OUTtv. Valitettavasti sitä ei ole Suomessa, mutta kanava näkyy 12 eri maassa ja katsojia on kuusi miljoonaa! Krista iloitsee haastattelussa.
– Tuntuu tosi kivalta tehdä euroviisuohjelma, koska mä rakastan euroviisuja. Ohjelman nimi on Krista’s road to Eurovision.
Ohjelman jokaisessa jaksossa on eri euroviisuteema ja siinä tutustutaan muun muassa euroviisumuotiin sekä siihen, miten politiikka on vaikuttanut viisuihin.
– Pääsen tapaamaan myös ihania entisiä euroviisuvoittajia kuten Conchita Wurstia ja ja Getty Kaspersia, joka voitti 42 vuotta sitten. Lisäksi tutustutaan Rotterdamin Ahoy-areenaan.
Lue myös:
Krista Siegfrids julkaisi videon sairaalasta – ”Tämä viikko on ollut hieman dramaattinen”
IS: Krista Siegfrids matkusti perheensä kanssa Suomeen – vihjaili tulevasta roolistaan Euroviisuissa: ”Jos kaikki menee hyvin…”
LUE MYÖS:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ovatko Iida ja Archie jälleen yhdessä?
- Janni Hussi iloitsi Jari-Matti Latvala vierellään: ”Paras päivä”
- Kasinorakastajan blogi: Kasino pyörii junassakin
- Ansku Bergströmiltä uusi rakkauspaljastus
- Ilmiselvä tapaus: Prinssi Harryn ulkonäkömuutos ei jää keneltäkään huomaamatta
- Archie Cruzilta jymyilmoitus
- Sara Siepin vauvauutisella ikävä seuraus Pyry-kullalle
- Elina Gustafssonilta herkkä avautuminen Susani Mahaduralle: ”Ollaan pidetty yhtä vähän yli vuosi”
- Joel Harkimo tunnetulla deittisivustolla – katso, mitä Jolle etsii
- Sara Sieppi hehkuu raskausonnea – tyrmäävät kuvat