
Nanna Karalahti julkaisi täysin meikittömän kuvan – taustalla tärkeä oivallus: ”He hyväksyvät minut aina”
Hyvinvointiyrittäjä Nanna Karalahti, 34, pohtii uusimmassa Instagram-julkaisussaan riittämättömyyden tunteita sekä itsetuntoa. Hän korostaa kirjoituksessaan miten tärkeää on toimia esimerkkinä lasten kohdalla, unohtamatta kuitenkaan itseään.
Hän korostaa päivittäin lapsilleen ja asiakkailleen, että he ovat täydellisiä juuri sellaisenaan.
– Mun mielestä se on hyvin terveellistä ihmisen sitä kuulla ja ennenkaikkea pyrkiä itse se tuntemaan. Samoin toistan sitä itselleni ja opettelen sisäistämään syvemmin. Eihän mulla muuten olisi kannuksia sitä muille sanomaan, Nanna kirjoittaa.
– Mielestäni sanomisilla ei muutenkaan ole niin paljon painoarvoa kuin esimerkillä. Vaikka kuinka sanoisin lapsilleni, että te riitätte tuollaisina, mutta näyttäisin teoillani ja sanoillani etten itse riitä itselleni, uskottavuus kärsisi.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Nanna kertoo tekevänsä päivittäin töitä itsensä kanssa ja kasvattavansa tervettä itsetuntoa niin itselleen, kuin myös lapsilleen ja asiakkailleen.
– Terve itsetunto ei kasva kehoa muokkamalla, kasvojen muokkauksella eikä itsestään rumasti puhumalla. Parasta itsetunnon kasvattamista on pyyteetön rakkaus – rakkaus itseltään ja myös rakkauden vastaanottaminen muilta.
Nannan nostaa esimerkiksi omat lapsensa, joilla ei ole tapana kiinnittää huomiota ulkoisiin asioihin.
– Lapset eivät ole kertaakaan sanoneet ulkonäöstäni mitään. Ei esimerkiksi silloin kuin otin ripsien- / hiustenpidennykset pois. Lapset eivät ole sanoneet kertaakaan mitään, vaikka painoni on noussut tai laskenut, Nanna sanoo.
– Lapset hyväksyvät minut aina juuri sellaisena kuin olen. Ihmisen kauneus on niin paljon syvempää kuin pinta. Se on olemusta, auraa ja sitä tervettä itsetuntoa.
Lue myös:
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti
- Meghanin käytös raivostutti fanit
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Kasinorakastajan blogi: Paras kausi on alkanut vihdoin!
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Helena Koivu räiski yöllisiä selfieitä ökyalueella – katso kuvat!
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- Uutta tietoa Flow-kohusta! Sanna Marinilla uusi mies käsipuolessa
- Joel Harkimo hikisissä tunnelmissa kahden kuuman kaunottaren kanssa
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Väite: Beckhamien perheriidassa uusi käänne – Brooklyn voi henkisesti todella huonosti