Päivi Räsäselle syytteet kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan!
Valtakunnansyyttäjä on nostanut kansanedustaja Päivi Räsästä, 61, vastaan syytteen kolmesta kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Myös Suomen Luther-säätiön asiamiestä ja hallituksen jäsentä Juhana Pohjolaa vastaan on nostettu syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Valtakunnansyyttäjä on lopettanut esitutkinnan yhden rikosepäilyn osalta. Epäily koski Räsäsen lausumia MTV:n julkaisemassa Maria Veitolan Yökylässä-ohjelmassa, jossa Räsänen oli väittänyt homoseksuaalisuuden olevan seksuaalinen vinoutuma. Valtakunnansyyttäjän mukaan lausuma halventaa homoseksuaaleja. Vaikka esitutkinta suoritettaisiin loppuun, teko olisi kuitenkin kokonaisuutena arvioiden vähäinen ja valtakunnansyyttäjä jättäisi syytteen nostamatta. Niinpä esitutkinnan jatkaminen on tarpeetonta.
Syyttäjälaitoksen tiedotteesta käy ilmi, että syytteissä on kyse kolmesta eri asiakokonaisuudesta.
Ensimmäinen koskee Räsäsen laatimaa kirjoitusta: ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi. Homosuhteet haastavat kristillisen ihmiskäsityksen”, jossa hän on esittänyt homoseksuaaleja halventavia mielipiteitä ja tietoja, sekä väittänyt, että homoseksuaalisuus on tieteellisesti todistettu psykoseksuaalisen kehityksen häiriö.
Juhana Pohjola on puolestaan julkaissut kyseisen kirjoituksen Suomen Luther-säätiön ja Suomen evankelisluterilaisen lähetyshiippakunnan internet-sivustolla.
Lisäksi Räsänen on julkaissut Twitter- ja Instagram-tilillään sekä Facebook-sivullaan homoseksuaaleja halventavan mielipiteen, jonka mukaan homoseksuaalisuus on häpeä ja synti.
Räsänen on myös esittänyt Yle Puhe -radiokanavan ohjelman jaksossa ”Mitä Jeesus ajatteli homoista?” homoseksuaaleja halventavia lausumia. Räsänen on sanonut ohjelmassa, että jos homoseksuaalisuus on geneettistä, se on silloin geneettinen rappeuma ja sairautta aiheuttava geeniperimä. Hänen näkemyksensä mukaan homoseksuaalit eivät myöskään ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit.
Syytteen mukaan Räsäsen syytekohdissa tarkemmin yksilöidyt lausumat ovat homoseksuaaleja halventavia ja syrjiviä sekä loukkaavat homoseksuaalien yhdenvertaisuutta ja ihmisarvoa, joten ne ylittävät sanan- ja uskonnonvapauden rajat.
Valtakunnansyyttäjä katsoo, että Räsäsen lausumat ovat omiaan aiheuttamaan suvaitsemattomuutta, halveksuntaa ja vihaa homoseksuaaleja kohtaan.
Syytteiden käsittelypäivää ei ole vielä määrätty.
Lue myös:
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- IS: Janni Hussi rikkoo vihdoin hiljaisuuden: ”On yhdessä sovittu näin”
- Ansku Bergströmillä uusi rakas: ”Hän saa mut nauramaan”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion riita: pariskunta eri osoitteissa
- Asiantuntijalta karu arvio Meghanista ja Harrysta: ”En suosittelisi yhteistyötä”
- Archie Cruzilta tiukka avautuminen somessa: ”On harkinnan alla pystynkö jatkamaan parisuhteessa…”
- Harry ja Meghan kärsivät taloudellisen jättitappion – ”Kova isku”
- Mikko ja Helena Koivun riita kuumenee monella rintamalla – yksinhuoltajuus ja väitetyt rikokset pöydällä
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun pahimmat pelit – Shokkivaroitus!
- Sanna Marinin Joni-kullalta suorasanainen päivitys
- Netflixin mitta tuli täyteen – kukkaronnyörit kiinni Harrylta ja Meghanilta