Podcast: Maisa Torppa avautuu päättyneestä suhteesta Jari-Matti Latvalaan – ”Olin sanonut ainakin 50 kertaa, etten halua naimisiin”
Kohukaunotar ja somevaikuttaja Maisa Torppa avautuu Suplan Pullapuoti-podcastissa päättyneestä suhteestaan rallikuski Jari-Matti Latvalaan. Pariskunta erosi myrskyissä merkeissä vuonna 2019. Suhteen päättymistä on käsitelty niin lehtien palstoilla kuin Jari-Matin elämäkerrassa.
– Minusta on ihanaa olla parisuhteessa miehen kanssa, joka antaa minulle luvan myös romahtaa. Edellisessä parisuhteessa tuin kolme ja puoli vuotta toista. Elin jokainen päivä ja yö toiselle. Minulla ei saanut olla paha olo tai en saanut romahtaa. Nyt olen onnellinen, että minulla on ihminen, joka tukee minua. Saan mennä epätoivon partaalle, ja hän on siitä huolimatta vierelläni ja nostaa minut pystyyn, Maisa Torppa kertoo.
Pelkojensa takia Maisa viivytteli eroratkaisua puoli vuotta.
– En uskaltanut lähteä suhteesta, koska pelkäsin julkista ryöpytystä. Ajattelin pysyväni turvakehällä, vaikka asiat olivat huonosti. En lähtenyt tavoittelemaan onnellista elämää ja rakkautta, jotta välttyisin ikäviltä uutisilta. Lopulta päätin, että kypärä päähän ja menoksi.
Eropäätöksen myötä Maisan harteilta putosi kivireki. Suhteen aikana hän oli nähnyt unia, että jossain on ihana mies, jonka kanssa hän voisi elää onnellisessa parisuhteessa. Samaan aikaan hän oli pallo nilkassa suhteessa, jossa oli kaikkea muuta kuin onnellinen.
– Ero oli suuri helpotus. Päätin, että nyt on minun vuoro olla onnellinen ja elää itseäni varten.
Ennen suhteen päättymistä Maisa ja Jari-Matti olivat ehtineet sopia häistä ja lähettää kutsut läheisilleen. Naimisiin meneminen ei tuntunut Maisasta kuitenkaan oikealta.
– Kaikki oli varattuna. Olin sanonut ainakin 50 kertaa toiselle, etten halua mennä naimisiin. Minulla oli sisälläni ahdistus siitä, että miten pystyn sanomaan alttarilla ”tahdon”, kun en tahtonut. Mietin, että mitä minun pitää kengänpohjiin kirjoittaa ja miten pääsen tästä pois. Olen halunnut haudata nämä asiat sisälleni, koska ne ovat olleet kipeää aikaa.
Hän myöntää vaihtaneensa rahan rakkauteen.
– Kyllä kannatti, Maisa toteaa.
Lue myös:
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Janne Saarisen shokkierosta uutta tietoa – exältä paljonpuhuva kommentti
- TTK: Jaakko ja Kastanja vaihtoivat suudelman
- Näin tyrmäävältä eläkkeelle jäänyt Katri Helena näyttää nyt!
- Janne Saariselta liikuttava ulostulo: ”Sen tiedän, että…”
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Freemanilta yllättävä paljastus Paula Koivuniemestä
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Christoffer Strandbergin ja TTK-opettajan suhde syveni: ”Tuntui kuin…”
- Linnan juhlien tämän vuoden teema julkaistiin – Nämä supertähdet esiintyvät juhlissa