Kuva: AOP
Roope Salminen teki radikaalin elämänmuutoksen seksuaalirikostuomionsa jälkeen – avautuu prosessistaan Aki Linnanahteen podcastissa
Toimittaja Aki Linnanahde haastattelee juontaja-muusikko Roope Salmista Aki Linnanahde Talk Show -podcastissa. Jaksossa Linnanahde ja Salminen käyvät läpi Salmisen saamaa seksuaalirikostuomiota, jota edeltävät syytteet nousivat julkisuuteen joulukuussa 2019.
Salminen kertoo, että hänellä oli alun perin tapauksen asianomaisen kanssa täysin eri käsitys tilanteesta, mutta samaan hengenvetoon hän painottaa, että ei vähättele asiaa millään tavalla.
– Minun oli todella vaikeaa uskoa, että tämä olisi todellinen asia. Mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi todellinen asia tai että ajattelisin, että nyt joku on tehnyt jonkun ilmiannon, joka ei pidä paikkansa, Salminen sanoo podcastissa.
– Ne vuoden 2015 tapahtumat eivät olleet rekisteröityneet minulle sellaisina ollenkaan, miten ne sitten näyttäytyivät kun tutustuimme tämän asianomistajan kertomukseen, hän jatkaa.
Tapausta tutkittaessa ei aluksi ollut varmaa, että täyttyvätkö rikoksen tunnusmerkit.
– Mutta olisivat ne rikoksen tunnusmerkit täyttyneet tai eivät, niin se minun käytökseni oli joka tapauksessa väärin, Salminen alleviivaa.
– Kyllä ihmisellä on aina vastuu omista teoistaan, ja siitä, että lukee sitä tilannetta oikein. Ja varsinkin silloin, jos käytetään päihteitä, niin pitäisi olla todella tarkka siitä, että milloin toinen henkilö on oikeasti aidosti kykeneväinen ilmaisemaan oman selkeän tahtonsa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tällainen on TTK:n uusi juontaja – korvaa Vappu Pimiän
- Jenni Poikeluksen vauva syntyi!
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Sara Siepiltä ihana paljastus vauva-arjesta
- Virkavalta pysäytti Susanna Penttilän panobussin: Käyttökielto
- Ällöttävä väite brittihovin kuuluisimmasta palatsista leviää
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Danny ja Helmi tulisissa tunnelmissa – herättivät muidenkin huomion
- Shirly Karviselta intiimi paljastus rakkaudesta: ”Minusta on sairasta, että…”
- Sanna Marin ja Joni-rakas: Kiusallinen välikohtaus Finnairin bisnesluokassa
- Jere Karalahdelta jymy-yllätys: Teko tallentui videolle
- Jari Sillanpäältä shokkipaljastus suhteestaan Siimiin: ”Siim on kaikki kaikessa”
- Karu totuus Sanna Marinin Joni-rakkaan bisneksistä
- Leskeksi jäänyt Tuukka Temonen treffeillä TV-psykologin kanssa – kommentoi suhdehuhuja
- Seela Sella, 89, syöpähoitojen jälkeen: ”Nyt pitäisi pikkuisen kiirehtiä!”
- Norjan hovia kohtasi jälleen suru
- Kasinorakastajan blogi: Heinäkuun kuumat pelit ja lomille lompsis