Kuva: Instagram @johanna.tukiainen777
Seiska: Johanna Tukiaisen perheonni särkyi – vauva uudelleensijoitettuna ja mies vankilassa
Kohublondi Johanna Tukiainen, 42, on asunut jo jonkin aikaa Ruotsissa. Hän on seurustellut noin vuoden päivät albanialaistaustaisen miehen kanssa. Perhe täydentyi tyttövauvalla viime vuoden lokakuussa, ja pariskunnan oli tarkoitus mennä naimisiin tammikuussa.
Seiskan mukaan perheonni on kokenut nyt melkoisen kolauksen, sillä Johannan vauva on uudelleensijoitettu ja mies on joutunut vankilaan. Johanna on kertonut lehdelle miehen käyttäytyneen väkivaltaisesti häntä kohtaan ja valehdelleen hänelle.
– Mieheni on rikollinen, Johanna toteaa ja kertoo saaneensa jo viime kesänä selville, että mies oli tehtaillut häneltä salaa huumerikoksia.
Johannan mukaan mies on istunut aikaisemmin albanialaisessa vankilassa kahdeksan vuotta ja oleskellut Ruotsissa ilman asianmukaista oleskelulupaa.
– Hän kiirehti naimisiinmenoa, jotta saisi oleskeluluvan Ruotsiin, Johanna kertoo.
Tammikuulle suunnitellut häät peruttiin kuitenkin Johannan toimesta aivan viime metreillä. Perumisen myötä mies on alkanut mustamaalata Johannaa ja kertonut sosiaaliviranomaisille tämän olevan huono äiti. Tällä hetkellä Johannan viiden kuukauden ikäinen Isabell-vauva on uudelleensijoitettuna, mutta kohukaunotar ei Seiskalle kertomansa mukaan ole menettämässä lastaan.
Johannan mies puolestaan istuu Seiskan tietojen mukaan tällä hetkellä tutkintavankeudessa ja häntä syytetään kahdesta pahoinpitelystä ja huumerikoksesta. Johanna on kertonut lehdelle, että miestä uhkaa maastakarkoitus.
Johanna Tukiainen nousi julkisuuteen Suomessa ulkoministeri Ilkka Kanervan eroon johtaneen tekstiviestikohun myötä vuonna 2008. Sittemmin kohublondi on ollut mukana monessa; hän on esiintynyt monissa tositelevisio-ohjelmissa ja työskennellyt muun muassa tanssijana ja laulajana.
Lue myös:
Johanna Tukiainen kumoaa huhut vauvansa huostaanotosta – ”En ole menettänyt häntä”
Seiska: Johanna Tukiainen perui häänsä viime hetkellä – ”Tämä tuli liian nopeasti”
Johanna Tukiainen muistelee 30-vuotiaana menehtynyttä siskoaan: ”Kaipaan sinua niin paljon!”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Lunta tupaan Helena Koivulle – Maaoikeudelta karvas päätös
- Tietoa kirjoittajasta Joel Karhu
- Kierrätysvapaat ilmaiskierrokset 2026 – Määritelmä ja käytännön ehdot
- Tuohi Casino 2026 – Pikakasino arvioituna
- Verovapaat nettikasinot ilman rekisteröitymistä 2026
- Uudet nettikasinot 2026 – Mitä uudet kasinot tarjoavat?
- Suomalaiset nettikasinot 2026 – Turvalliset ja suomenkieliset kasinot
- Pikakasinot 2026 – Pelaa ilman rekisteröitymistä ja nosta voitot nopeasti
- Parhaat nettikasinot 2026 – Turvalliset ja luotettavat vaihtoehdot
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Antti Holma avautuu diagnoosistaan: ”Mieluummin olisin syövän ottanut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”