Kuva: Instagram Maisa Torppa
Seiska: Maisa Torppa toivoi Jari-Matti Latvalan palaavan – ”Avioliitto oli kosto Jari-Matille”
Mediapersoona Maisa Torppa, 29, on tuoreen Seiska-lehden tietojen mukaan ajautunut aviokriisiin uuden puolisonsa, IT-alalla työskentelevän Mikon, kanssa.
Maisan lähipiiri on paljastanut Seiskalle tämän yrittäneen iskeä kaasonsa miestä ja valittaneen julkisesti vihaavansa nykyistä uusperhe-elämäänsä. Maisa erosi reilu vuosi sitten pitkäaikaisesta puolisostaan, ex-rallitähti Jari-Matti Latvalasta pettämiskohujen saattelemana. Kumpikin parisuhteen osapuoli oli pettänyt toista.
Maisa petti huhujen mukaan Jari-Mattia juuri Mikon kanssa, jonka kanssa kohukaunotar meni lopulta naimisiin tämän vuoden helmikuussa. Nyt Maisan lähipiiri on paljastanut Seiskalle, että Maisa olisi järjestänyt pikahäät Mikon kanssa kostaakseen Jari-Matille ja tehdäkseen tämän mustasukkaiseksi.
– Maisalla oli sellainen naiivi kuvitelma, että Jari-Matti tulisi katumapäälle ja suunnilleen hakisi hänet alttarilta takaisin luokseen, lähipiiri paljastaa.
Lehden lähteiden mukaan Maisa olisi jopa halunnut perua häät, joka aiheutti nuoren parin ensimmäisen kriisin. Tilanne ei kuitenkaan eskaloitunut häiden perumiseen, mutta Maisan ystäväpiirissä ollaan silti vakuuttuneita siitä, että kaunotar vannoi valat nimenomaan kostomielessä.
– Maisan ympärillä olevat ihmiset ovat alusta lähtien olleet sitä mieltä, että avioliitto on ollut Maisan kosto Jari-Matille. Maisa halusi häillään tehdä tämän mahdollisimman mustasukaiseksi, Seiskan lähteet kertovat.
Lähipiiri on paljastanut myös, että Maisan ja Mikon avioliitto on ollut kaukana auvoisesta yhteiselosta. Maisalla on lähipiirin mukaan tapana uhkailla miestään niin avioerolla kuin uusilla miehilläkin.
Lue myös:
Maisa Torppa reagoi vihdoin suhdeskandaaliin – ”Tästä tuli just maailman paras päivä”
Seiska: Maisa Torpan avioliitto kriisissä: yritti iskeä kaasonsa miehen ja päätyi ystäviensä hylkäämäksi
Maisa Torppa ja Mikko-rakas hempeässä yhteiskuvassa: ”Meidän elämässä lattiaremppa kääntyy avioeroksi”
Maisa Torppa otti harppauksen urallaan – julkaisi onnellisen kuvan: ”Kunnia olla vastavalmistunut”
LUE MYÖS:
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Rita Niemi-Manniselle sataa rajua kritiikkiä: ”Teet rahaa sun lapsella”
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Vau! Samuli Edelmannilta perheyllätys
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Halloween-asu hukassa? Näillä ideoilla pääset nopeasti juhlatunnelmaan
- Maisa Torppa katosi somesta: paljastaa nyt syyn
- Prinsessa Dianan veljen paljastuskirja: Kuningas Charlesilta kammottava kommentti kuolleesta Dianasta