Sofia Ruusilasta kirja – seksikäs kansikuva!
Sofia Ruusila-Nousiainen on MM-tason fitness-urheilija ja valmentaja. Sitä myötä Sofiasta on noussut esikuva lukuisille naisille. SM-mitaleiden jatkoksi Sofia voitti vuonna 2015 MM-kultaa Unkarissa.
– Viimeisen kahden vuoden aikana minusta on kasvanut urheilija ja unelmoija. Ajattelutapani sekä tavoitteeni ovat kehittyneet enemmän kuin koskaan. Olen asettanut, ja ennen kaikkea jopa ylittänyt tavoitteitani, ja se jos jokin, on kasvattanut ja tuonut varmuutta omaan tekemiseeni, Sofia sanoo.
Sofia avaa omaa elämäänsä ja elämäntapaansa Mari Sainion toimittamassa kirjassa Fit by Sofia. Fitness-kaunottaren elämässä itseensä uskominen sekä terveelliset elämäntavat ovat kaikki kaikessa. Kirja kertoo myös Sofian nuoruudesta ja parisuhteesta. Lisäksi se tarjoaa treeni- ja ravintovinkkejä sekä kauneusneuvoja ihonhoitoon ja meikkaukseen.
– Kirjan avulla voin avata maailmaani ja motivoida jokaista lukijaa tavoittelemaan omia unelmiaan. Olen löytänyt omat isoimmat kasvunpaikkani juuri vaikeimpina hetkinä. Usko itseesi ja aseta tavoitteita. Onnistuminen on usein lähempänä kuin uskotkaan, Sofia kertoo.

Kirjan kansikuva: Fitra Oy
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Kasinorakastajan blogi: Pelejä marraskuun pelastukseksi!
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon

- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”