
Temppareista tuttu Vilma Karjalainen koki lähihoitajana rajua kiusaamista esimiesten toimesta: ”Minua haukuttiin h***aksi yksityiselämäni perusteella”
Suomen Huippumalli haussa- ja Temptation Island Suomi -sarjoista tuttu Vilma Karjalainen on suunnitellut, ettei hän palaa takaisin hoitotyön pariin äitiysloman jälkeen.
– Olen aina tykännyt lähihoitajan työstä, mutta sitä on mahdotonta tehdä tänä päivänä hyvin ja oikein. Olen saanut pieniä traumoja esimiestoiminnasta. Olen kokenut vääryyttä ja minua on jopa kiusattu esimiehen toimesta, Vilma kertoo julkaisemallaan videolla.
Hän on omakohtaisten kokemusten lisäksi kuullut esimiehistä, jotka sortuvat alaistensa kiusaamiseen. Lisäksi hänen mielestä lähihoitajan palkka on surkea suhteutettuna työn vaativuuteen ja määrään nähden.
– En ole vielä lopettanut uraani hoitajana, mutta uskon, että tulen lopettamaan. Olen vielä vakituisessa työsuhteessa työpaikan kanssa, jossa tätä kiusaamista on tapahtunut.
Hänellä on antaa esimerkki kiusaamisesta.
– Minun virheitä korostettiin työpaikalla, eikä ne ollut edes mitään kummoisempia. Koko hoitouran aikana en ole puhunut asiakkaalle tai omaiselle huonoon sävyyn, mutta sain tästä kuulla. Se oli täysin keksitty juttu. Kukaan hoitokavereista ei ollut kertonut asiasta, vaan omainen oli asiasta sanonut, että olin ollut törkeä. Esimiehet olivat uskoneet omaista, jolla oli ongelma minua kohtaan, koska olen tuttu Temptation Island Suomi -sarjasta.
– Minua syytettiin asiasta, mikä ei pitänyt paikkaansa. Minulle järjestettiin melkein joka kuukausi palavereita, missä oli kaikki pomot paikalla ja minua kohdeltiin epäoikeudenmukaisesti. Minusta nostettiin esille asioita, mistä he eivät minussa pitäneet. He nostivat esille asioita sosiaalisen median kanavistani. Se oli järkyttävää. Tein siitä kantelun, mutta en jaksanut lähteä oikeuteen saakka, sillä olin raskaana.
Vilma kertoo saaneensa varoituksen muun muassa puhelimen käytöstä, vaikka esimiehet olivat näyttäneet hänelle videoita YouTubesta työvuoron aikana.
– Minusta haettiin kaikkea huonoa, eikä sillä ollut mitään merkitystä, että muut käyttivät puhelinta työvuoron aikana. Vain minä sain varoituksen puhelimen käytöstä. Minua ei kuunneltu työpaikalla ollenkaan.
– Minua on myös haukuttu esimiehen toimesta huoraksi, huomionkipeäksi ja noloksi yksityiselämäni ja sosiaalisen median perusteella. Se kokemus oli kauhea. Kun tulin raskaaksi, aloin sanomaan suoraan takaisin. Sen seurauksena sain varoituksia ja minua yritettiin irtisanoa hyvin ihmeellisillä perusteilla.
Vilma ei ole ainoa, jota esimiehet ovat kiusanneet työpaikalla.
– Esimiehet ovat kiusanneet työntekijöitä niin paljon, että he ovat joutuneet ottamaan uupumuksen takia sairauslomaa. Itse menin raskausaikana ottamaan myös uupumuksen takia sairausloman.
Lue myös:
Eronnut Vilma julkaisi näyttävän uima-asukuvan: ”Olen löytänyt tietynlaisen rauhan”
TIS-Vilma avautuu eron jälkeisistä tuntemuksistaan: ”Asioiden hyväksyminen oli kova paikka”
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Kasinorakastajan blogi: Jostain on millit käärittävä!
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Janni Hussi ja Joel Harkimo: Ero
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Maailman kuuluisin perheriita sen kun pahenee – veljet blokkasivat Brooklynin
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Janni Hussi laukoi suorat sanat avioehdosta – ”Jollen suvulla on sitä pätää”
- Tällainen on Janni Hussi ja Joel Harkimon yhteinen talo – kunnon ökylukaali
- Shirly ja Sanni avautuvat: ero tuli!
- Vau! Helena Koivulla rohkea rantatyyli – katso kuva
- Kohupaljastus Jukka Hildénin rahasotkuista: Varattomuuseste
- Salainen palaveri – Harryn ja Meghanin sekä hovin välienselvittely alkoi?
- Sara Sieppi lataa suorat sanat Roope Salmisesta
- Beckhamien perheriita jatkuu: Harper Beckham 14 vuotta – Brooklynilta kylmä kuittaus
- Iida Vainio ja Archie herättivät huomiota Savonlinnassa