Kuva: Nelonen
TIS-Amalia paljastaa Temptation Island -ohjelman vaikuttaneen häneen negatiivisesti – ”Itsetuntoni romuttui”
Temptation Island Suomi -ohjelmasta tunnetuksi tullut Amalia Rissanen avautuu omalla Instagram-tilillään itsetunnostaan ja siitä, kuinka Temppareihin osallistuminen häneen vaikutti.
– Olen jo pikkutyttönä ollut vilkas ja jopa rääväsuinen. Luulin vuosia, että olen vain kavereita tyhmempi, mikä romutti itsetuntoani. Osittain vilkkauteni takia jouduin koulukiusatuksi, Rissanen kertoo heti postauksensa alussa.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Rissanen ei kuitenkaan kiusaamisesta lannistunut, vaan uskoi vahvasti siihen, että hän kyllä löytäisi paikkansa maailmassa. Pian hän alkoikin tekemään mallintöitä, jotka toivat hänelle lisää itsevarmuutta. – Aloin tehdä mallinhommia 16-vuotiaana, ja minusta saatiin niin kivoja kuvia alkujännityksestä huolimatta, että itsetunto alkoi parantua. Rakensin sitä itsetuntoa takaisin päivä päivältä, ja jossain vaiheessa uskoin itseeni ja unelmiini ihan satasella, Rissanen kirjoittaa. 20-vuotiaana Rissanen osallistui kumppaninsa Aarnen kanssa Temppareihin, mikä yllättäen vaikuttikin hänen itsetuntoonsa hyvin negatiivisesti. – Reissu meni niinkuin pitikin, olin ylpeä itsestäni ja puolisostani, Rissanen pohjustaa. – Mutta jo itse reissussa tunsin oloni ulkopuoliseksi. Minun tahtoani ei arvostettu, omia periaatteitani ei huomioitu eikä minua aina edes haluttu yrittää ymmärtää. Kun myöhemmin kaikki tuli telkkariin, niin itsetuntoni romuttui päivä päivältä, nainen kuvailee. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Rissanen sai ohjelman myötä paljon viestejä, joissa arvosteltiin hänen ulkonäköään. Tällaiset viestit eivät kuitenkaan olleet Rissasen mielestä ”niitä pahimpia”. – Kun sanottiin, että akneihoni on ällöttävä, ja olisin nätti, jos pesisin ihoani, niin ei se rehellisesti sanottuna tuntunut missään, hän toteaa. – Mutta se minuuteni pilkkaaminen tuntui pahalta, haukuttiin sitä miten puhun, mitä mieltä olen tai miten käyttäydyn. Haukuttiin kaikkea, mistä minä koostun. Alussa sain viestejä, että Aarne ansaitsee parempaa kuin minunlaiseni narsistin. Se kommenti oli ikävä, mutta en uskonut sitä. Parin kuukauden jälkeen, kun sain vastaavanlaisen viestin, uskoin sen täysin. Se ei tuntunut enää ikävältä, koska aloin pitää sitä faktana. Aloin uskoa niitä puheita, miten kamala olen. Ja siitä se lähti. Aloin olla epävarma kaikkialla, kaupan kassalla änkytin enkä puhelimessa saanut sanaa suustani, kun pelkäsin, että tuhlaan toisen aikaa, koska eihän kukaan halua olla minunlaiseni kanssa tekemisissä, Rissanen lataa rehellisenä. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Kommentit tuntuvat Rissasesta edelleen pahalta, mutta nyt hän yrittää vähitellen lähteä rakentamaan palasiksi rikottua minäkuvaansa alusta. – Koitan etsiä päivittäin itsestäni ainakin yhden ruummiillisen asian, josta olen ylpeä ja yhden henkisen asian josta olen iloinen. Tämä alamäki vahvistaa minua. Uskon sen. Vaikka Tempparit pilasi minun itsetuntoni, en kadu hetkeäkään, Rissanen summaa postauksensa lopussa. Lue myös: MTV: Jälleen kaksi näyttelijää jättää Salatut elämät -sarjan: ”Nyt on aika lähteä” Roope Salminen avautuu podcastissa alkoholismistaan: ”Join niin paljon, että sammuin kissanhiekkalaatikkoon” Henna Kalinainen avautuu huijaripoikaystävästään – ”Hänen vankilasta lähettämänsä kirje paljasti äkillisen katoamisen syyn”
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”