Kuva: Nelonen
Toni Nieminen paljastaa miettineensä, miltä tilanteet Big Brotherissa näyttävät ulkopuolelle – ”Siellä me aikuiset ihmiset leikimme keskenämme”
Julkkisten asuttamasta Big Brother -talosta torstaina pudonnut entinen huippumäkihyppääjä Toni Nieminen kertoo ikävöineensä läheisiään tosi-tv-ohjelman kuvausten aikana.
Nieminen toteaa Metropolille antamassaan haastattelussa, että tuntui oudolta elää kokonaan eristyksissä muusta maailmasta.
– On päivänselvää, että minulla oli ikävä kotiin. Se on varsin erikoinen tilanne, kun ei pysty pysty soittamaan ja päivittämään kuulumisiaan kenellekään talon ulkopuoliselle ihmiselle, Nieminen kuvailee.
– Tietysti minä mietin, että onkohan kotona kaikki hyvin. Mutta toisaalta se epätietoisuus tietyssä mielessä kuuluu asiaan ja on osa leikkiä, mies jatkaa.
Nimenomaan eräänlaisena suurena leikkinä Nieminen näkikin koko BB-kilpailun.
– Kyllä minua nauratti ajatus siitä, että siellä me aikuiset ihmiset leikimme keskenämme. Vähän sitä mietti, että kuinka koomisena koko kuvio oikein ulkopuolisille näyttäytyi, Nieminen kertoo nauraen.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä. Lue myös: Toni Nieminen paljastaa, mikä oli raskainta BB-kilpailuun osallistumisessa – ”Se oli minulle itselleni henkisesti vaikea paikka” Big Brother -talosta pudonnut Toni Nieminen paljasti suorassa lähetyksessä härskin suunnitelman BB-talon jälkeiseen elämään! Aleksi Valavuori paljasti BB-talossa muuttuneen suhdestatuksensa!
LUE MYÖS:
- Salkkareiden shokkikäänne: Ismo jättää Pihlajakadun
- Vau! Alexander Stubb poseeraa Hollywoodin supertähden kanssa
- Suvi Pitkänen haukkuu Suomen: ”Toksinen maa”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Rillimiljonäärin ex-vaimolta karuja väitteitä Sofia Belórfista: ”Laboratoriotimantteja ja feikkejä Birkineitä”
- Sofia Belórf avautuu Jeff-rakkaastaan: ”Hänellä on vähän tärkeämpää tekemistä”
- Mette-Maritin Marius-pojan oikeusjupakassa shokkikäänne
- Sofia Belórfin rillimiljonäärin ex-vaimo: ”Jeff haluaa minut takaisin”
- Martina Aitolehti paljastaa: Esko ei ole koskaan maksanut elatusmaksuja
- Olivia Oraksen kuoleman tutkinnasta paljastui uutta tietoa
- TTK-Anssi ja Linnea Leino saapuivat yhdessä häihin – suhdekuviot puhuttavat
- Kasinorakastajan blogi: Rahajunan paluu ja tuliset chilit!
- Eino Gröniltä koskettava paljastus: ”Ei minulla enää kauheaa intoa ole”
- Asiantuntijalta jäätävä arvio Williamin ja Harryn suhteesta: ”Tilanne on muuttunut…”