Tubettaja Herbalisti avoimena voinnistaan – jätti alkoholin ja haki apua lääkäriltä – ”Haluan uskoa, ettei ahdistuneisuus ole ikuista”
Tubettaja Juuso ”Herbalisti” Karikuusi täytti torstaina 28 vuotta ja julkaisi sen kunniaksi Instagram-tilillään avoimen rehellisen päivityksen kuulumisistaan ja kohtaamistaan mielenterveyden haasteista. Karikuusi kertoo päättäneensä panostaa uraansa ja hyvinvointiinsa, ja on sen myötä lopettanut myös alkoholin käytön.
– Alkuvuodesta päätin olla 365 päivää täysin ilman alkoholia, otin oman kaupallisen myynnin haltuun ja päätin myös, että haluan antaa enemmän aikaa ystäville ja kavereille. Vielä ehkä liian aikaista sanoa, mutta tähän mennessä olen onnistunut näissä loistavasti Karikuusi iloitsee.
– Prioriteetit on mennyt uusiksi. Synttärilahjana itselleni aloitin myös viimein matkan kohti parempaa mielenterveyttä ja kävin viimein lääkärin puheilla. En oo muuten koskaa aikaisemmin saanu monivalintakokeesta näin paljon pisteitä. Tietäjät tietää.
Karikuusi korostaa, että haluaa voida paremmin ja pitää tätä ajatusta suurimpana ja tärkeimpänä oppina kuluneelta vuodelta.
– Tää ei kuitenkaan ole huono juttu, vaan päinvastoin. Nämä asiat on jo ”pesinyt” mussa, mutta nyt on aika nostaa pinnalle, kohdata ja kehittyä. Mun itseni takia. Haluun uskoa, että ahdistuneisuus ei ole ikuista, eikä sen pitäisi olla jokapäiväinen tunne.
– Alkaa tuntua siltä, että viimein Juusolla on väliä myös Juusolle ja itseisarvostus on pikkuhiljaa löytymässä.
Karikuusen rehellinen julkaisu on kerännyt valtavasti onnitteluita ja kannustavia kommentteja.
– Onneksi olkoon ja hyviä asioita on edessä! Duudsonien HP Parviainen kommentoi sydänemojin kera.
– Paljon onnea! toivottaa Ellinoora.
– Viisaita sanoja 28-vuotiaalta!
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Lue myös:
Herbalisti lataa suoran mielipiteensä Aki Mannisesta – ”Tässä oli kyse pa*kasta kemiasta”
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Nettikasinot 2026 – Mitä sinun pitää tietää ennen pelaamista
- Archie Cruz aloitti rajun kuntokuurin – ”Tekosyy”
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Mikko Koivulta jääkylmä reaktio Pride-kysymykseen – katso video
- Kasinorakastajan blogi: Pelkästään loistavia pelejä tarjolla
- Huh! Helena Koivulla jättimäiset ulosottovelat!
- Yllätysuutinen Sanna Marinista
- Jari Sillanpään käytös Kanarialla herätti järkytystä – katso oudot kuvat
- Janni Hussilta koskettava avautuminen – ”Oon vuosia kipuillut”
- Sara Siepiltä paljastus Pyry Soirista: Yrittää vältellä tätä asiaa
- Chachi Hildén kertoo vaikeasta suhteestaan lapsuudenperheeseen: ”Minua hyväksikäytettiin”
- Sanna Marinilta avoin paljastus Joni-kullasta
- Brooklyn Beckhamilta tyly veto Victoria-äidille – seuraajat raivoissaan