Kuva: AOP
Veronica Verho avautuu Roope Salmiselle lapsuutensa terapiamuistoista – ”Jos minulla olisi lapsi, en ikinä laittaisi häntä siihen tilanteeseen”
Radiojuontajana ja media-alan yrittäjänä tunnetuksi tullut Veronica Verho kertoo muusikko-näyttelijä Roope Salmisen uudessa Kolme käännekohtaa -podcast-sarjassa vanhempiensa erosta.
Verhon vanhemmat erosivat naisen ollessa vain 7-vuotias ja tämä on Verhon mukaan ollut yksi rankimmista kokemuksista hänen elämässään.
– Muistan, että meillä oli ruokapöytä, pitkä ja ruskea, johon mahtui kahdeksan ihmistä istumaan. Vietettiin aina siinä kaikkia sukujuhlia sun muita, Verho pohjustaa Salmisen juontamassa podcastissa.
– Siihen samaan pöytään vanhemmat istuttivat minut ja vain sanoivat, että nyt me eroamme. En osaa edes kuvitella, kuinka vaikeaa se on ollut heille kertoa pienelle ja niin herkälle ihmisolennolle, että: hei kaikki tämä ihana, mitä tässä on, niin se tuhoutuu nyt, hän sanoo.
Podcastissa Verho painottaa, että hänen vanhempansa käsittelivät tilanteen parhaalla mahdollisella tavalla ja veivät hänet jopa terapiaan, jotta hänelle ei jäisi tapahtumasta traumoja. Verho muistelee terapiakäyntien olleen hyvin mukavia, ja hän sai esimerkiksi maalata vesiväreillä ja pelata lautapelejä yhdessä terapeuttinsa kanssa.
Yksi terapeutin Verholle esittämä kysymys on kuitenkin jäänyt vahvasti Verhon mieleen, eikä hän ole varma, oliko kyseinen kysymys hyväksi niin pienelle lapselle.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joel Harkimo upeassa naisseurassa – Vau!
- Archie Cruz avautuu: ”V***u mikä mätisäkki”
- Janni Hussi häpesi omissa häissään: ”Se oli yksi kuumottavimmista hetkistä”
- Nanna Karalahti löysi uuden suhteen – ”Sä et ole kyllä mies”
- Ex-prinssi Andrew’n karu kohtalo: Asuntovaunu
- Elina Gustafssonilta ällöttävä paljastus Susani Mahadurasta
- Janni Hussilta yllättävä julkaisu alkoholiin liittyen
- Kasinorakastajan blogi: Pari sanaa vastuullisuudesta
- Meghanin bisnekset taas vastatuulessa – Luksusretriitistä tulossa floppi
- Nanna Karalahti jälleen ulosottoon: ”Kömmähdyksiä ja kriisejä on vaan sattunut”