Vyötärön alueelle kertyvä rasva tuottaa monelle päänvaivaa etenkin näin bikinikelejä odotellessa. Vatsamakkaroiden sulattamiseen on paljon ohjeita, joista monet kuitenkin johtavat harhaan.
Lääketieteen tohtori ja painonpudotuksen ekspertti Holly Lofton muistuttaa, ettei ole vain yhtä treeniä tai ruokaa, jolla pääsee eroon juuri vatsarasvasta. Avain hoikkaan uumaan on kokonaisvaltainen elämäntapa. Osa niin sanotuista terveystottumuksista voi jopa olla edistyksesi tiellä. Tässä on kuusi syytä, jotka saattavat selittää, miksi vyötärönympäryksesi ei pienene.

1. Syöt paljon valmisaterioita ja välipalapatukoita

Myös vähäkaloriset valmisruoat voivat sisältää paljon sokeria ja suolaa. Suolaiset ruoat johtavat vatsan turvotukseen. Sokerin keho puolestaan varastoi rasvaksi. Tutkimuksen mukaan ihmiset, joiden ruokavalio sisälsi rasvaisia ja sokerisia valmisruokia ja -välipaloja keräsivät enemmän rasvaa vyötärölleen kuin ne, jotka söivät saman kalorimäärän tasapainoisina aterioina.

2. Teet vatsarutistuksia hullunkiilto silmissäsi

Rasvaa ei voi polttaa paikallisesti esimerkiksi vain vatsan alueelta. Mikään määrä vatsarutistuksia ei siis yksin auta pääsemään eroon vatsamakkaroista. Vatsalihastreeni kyllä kasvattaa ja voimistaa lihaksia, mutta ne jäävät kätköön päällä olevan rasvakerroksen alle. Keskity siis koko kehoa harjoittaviin liikkeisiin, sillä lisäämällä lihasmassaa suhteessa rasvan määrään kehossasi poltat enemmän kaloreita.

3. Nukut liian vähän

Tutkimusten mukaan liian vähäinen uni johtaa painon nousuun, ja usein ylimääräiset kilot kasautuvat vyötärön seudulle. Univaje lisää nälkää aiheuttavien hormonien tuotantoa ja saa siten syömään liikaa.

4. Salilla keskityt vain lihastreeniin

Voimaharjoittelu kasvattaa lihaksia, ja lisääntyneen lihasmassan ansiosta kulutat enemmän energiaa myös levossa. Lihastreeni ei kuitenkaan yksin riitä. Lisäämällä treeniisi aerobista liikuntaa poltat tehokkaammin rasvaa.

5. Syöt liikaa hyviä rasvoja

Olet varmasti kuullut, että terveelliset rasvat, joita sisältävät muun muassa pähkinät, avokadot ja kasvisöljyt, ovat hyväksi keholle. Laihduttajilla on kuitenkin taipumus liioitella rasvojen käyttöä. Kannattaa muistaa, että esimerkiksi sata grammaa manteleita sisältää yli 600 kaloria.

6. Olet koukussa kevytlimonadeihin

Kevytlimonadeja säännöllisesti juovilla ihmisillä on kolme kertaa enemmän rasvaa vatsan seudulla kuin niillä, jotka välttävät kevytjuomia. Tutkijat eivät ole varmoja ilmiön syystä, mutta uskovat, että keinotekoiset makeutusaineet saattavat hidastaa aineenvaihduntaa.
Lähde: Women’s Health