Bändi ilmoitti lopettavansa – saavutti korkeimman listasijoituksensa
Lopettamispäätöksestään ilmoittanut suomalaisten naisrockbändien kärkikaartiin kuuluva The Freza päättää uransa yhtyeen korkeimpaan listasijoitukseen. Yhtyeen musiikillinen tarina on koottu kokoelma-albumiin ”Hits And Misses”, joka debytoi julkaisuviikollaan Suomen virallisella albumilistalla sijalla 28.
Vuonna 2006 perustetun The Frezan edellinen albumi ”Vices And Sins” nousi myös Suomen viralliselle Top 40 -albumilistalle. The Freza lähtee kesällä kymmenen festivaalikeikkaa käsittävälle jäähyväiskiertueelle. Kevääksi sovitut klubikiertueet Saksassa ja Suomessa yhtye joutui peruuttamaan, bändin viimeinen keikka nähdään kotikaupungissa Helsingissä Semifinal-klubilla elokuun lopussa.
”Hits And Misses” sisältää läpileikkauksen yhtyeen tuotannosta vuosilta 2006-2012 ja kaksi uutta kappaletta. Lisäksi mukana on bonus-dvd:llä The Frezan kaikki musiikkivideot.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta
- Joel Harkimo avautuu tunnoistaan – kommentoi välejään Janni Hussiin
- Archie Cruzin mysteeribrunetelta lisäpaljastuksia kohuviikonlopusta
- Sanna Marin romanttisissa tunnelmissa painijauroksen kanssa
- Tiukkaa tekstiä Archie Cruzista Erikoisjoukoissa – ”Ei riitä”
- Archie Cruzin ”kapakkanainen” avautuu – kertoo yksityiskohtia kohuillasta