IS: Erika Vikman kärsii yksinäisyydestä – avautuu vaikeasta tilanteesta: ”Helpompaa olla yksin seinien sisällä”
Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Erika Vikman paljastaa kärsivänsä yksinäisyydestä. Vikman avautuu aiheesta Ilta-Sanomien tuoreessa haastattelussa.
Vikman painottaa nauttivansa suuresti uransa nousukiidosta. Samaan aikaan hän kokee kuitenkin olevansa usein todella yksin.
– Nautin tästä ihan sairaasti, mutta välillä minun pitää ihan kysyä itseltäni, että mitä minulle oikeasti kuuluu. Ja se on ristiriitainen se vastaus, Vikman toteaa Ilta-Sanomille.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Introvertiksi itseään kuvailevan Vikmanin artisti-imago on räsikyvä ja energinen. Siviilissä nainen on omien sanojensa mukaan hyvin erilainen.
– Vaikka minulla on paljon ihmisiä ympärillä, niin koen usein olevani tosi yksinäinen, laulaja painottaa.
– Nykyään on vaikeampaa tutustua uusiin ihmisiin. Omien ystävien seurassa on helppo olla, mutta huomaan rajoittavani elämääni, hän lisää.
– Jätän menemättä paikkoihin sen takia, että jotenkin on helpompaa olla yksin seinien sisällä.
Erika Vikmanin debyyttialbumi Erika Vikman julkaistiin perjantaina 20.8.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lähde: Ilta-Sanomat
Lue myös:
LUE MYÖS:
- Sanna Marin ja Joni-rakas erikoisessa puuhassa – katso kuva
- Kasinorakastajan blogi: Joulun ajan odotuksen parhaat pelit!
- Harry ja Meghan pahassa pinteessä: uskottavuus murenemassa
- Joni-rakkaalta hellyttävä julkinen ele Sanna Marinille
- Janni Hussi liittyi deittisovellukseen – nämä ovat ”yksinkertaiset nautinnot”
- Archie Cruzin ja Iida Vainion podcast-uralle ikävä uutinen: ”Meillä ei ole…”
- Rita Niemi-Mannisesta rikosilmoitus – heittää tiukan kuitin
- Johanna Tukiainen aiheutti hämmennystä joulutapahtumassa – katso kuvat
- Oho! Näin upealta näyttää Sara Siepin ökymökillä
- Kasinorakastajan blogi: Joulukalenteri ja jouluturnaukset – Kaikkien aikojen joulu!