Käärijä pyysi anteeksi suomalaisilta – somekansalta suora tuomio: ”Koko Eurooppa on liekeissä”
Lauantaina 13. toukokuuta nähtiin poikkeuksellisen jännittävä Euroviisujen finaalilähetys, kun kaksi yleisön ennakkosuosikkia, Suomen Käärijä ja Ruotsin Loreen kamppailivat voitosta. Lopulta voiton vei Loreen kappaleellaan Tattoo. Käärijä ja Cha cha cha tuli toiseksi.
Ruotsin voiton ratkaisivat Loreenin hurja pistesaldo ammattilaisraadilta. Käärijä nappasi Loreenia enemmän yleisöääniä, mutta ne eivät riittäneet voittosijoitukseen.
Finaalilähetyksen jälkeen sosiaalinen media on täyttynyt keskustelusta, jossa ihmetellään, miksi Euroviisuissa annetaan niin suuri painoarvo tuomareiden mielipiteille. Mikäli yleisöä olisi kuunneltu, olisi Käärijä ollut selkeä voittaja.
Suurta suosiota nauttiva Käärijä eli Jere Pöyhönen on kommentoinut sijoitustaan omalla Instagram-tilillään. Mies vaikuttaa olevan pahoillaan siitä, että joutui tuottamaan suomalaisille pettymyksen. Monet olivat nimittäin odottaneet Suomen tekevän tänä vuonna euroviisuhistoriaa voittamalla ensimmäistä kertaa suomenkielisellä kappaleella.
– 5 min ennen suoritusta olin vielä varma voitosta. En voittanut. Kiitos ja anteeksi, Käärijä kirjoittaa Instagramissa sydänemojin kera.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Käärijän päivitys on kerännyt yli 300 000 tykkäystä ja lähes 22 000 kommenttia.
Artistin fanit eivät selkeästi ole moksiskaan Käärijän kakkossijoituksesta, vaan ylistävät tätä runsain sanoin. Somekansa toteaa yksimielisesti Käärijän olevan vuoden 2023 Euroviisujen todellinen voittaja.
– Uskomaton suoritus! Pää pystyyn! Koko Suomi ja Eurooppa on aivan liekeissä tosta biisistä ja esityksestä! Hovimuusikko Ilkkana tunnettu Ilkka Ihamäki kannustaa.
– Sä rakensit ilmiön. Rankkaan sen voittoakin kovemmaksi jutuksi. Tattoo unohdetaan, Cha cha chata ei, radiojuontaja Kimmo Vehviläinen huomauttaa.
– Sä oot oikea voittaja, komppaa artisti Evelina.
– Hei sulla ei ole mitään anteeksipyydettävää. Paikalla ollut yleisö huusi Käärijää ja cha cha cha:ta ja sä keräsit suurimman yleisöpistepotin. Se on ainoa millä näissä kisoissa pitäisi olla väliä ja muu ihan muiden kuin sun mokaa. Sulla on syy olla itsestäsi pelkästään ylpeä, kiteyttää räppäri Mercedes.
– Oikee voittaja, laulaja Tuure Boelius kommentoi.
– Olet voittaja, mediapersoona Veronica Verho linjaa.
Tänään maanantaina (15.5.) Käärijä kertoi Instagramissa saapuneensa kisamatkalta Liverpoolista takaisin koto-Suomeen. Vantaalta kotoisin oleva Käärijä aikoo omien sanojensa mukaan ottaa tulevat päivät hyvin rauhallisesti.
– Takaisin kotona. Takaisin Vantaalla, Käärijä muotoilee englanniksi.
– Olihan se reissu mutta pakko sanoa että on se kiva olla takaisin kotona. Nyt tämä vantaalainen ottaa pikku pötkötykset ja miettii että mitä tässä on oikein käynyt, hän lisää suomen kielellä.
Päivityksensä lopussa Käärijä kiittää kaikkia häntä tukeneita ihmisiä.
Jos upotus ei näy, voit katsoa sen täällä.
Lue myös:
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Johanna Tukiaisen uunituore kappale on ulkona – Käy kuuntelemassa Tuksun uusi biisi täältä!
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille
- Jaakko Parkkalin ja Kastanja Rauhalan hellä hetki sai katsojat sekaisin – Nyt kaksikko kommentoi tapahtunutta
- Norjan Rötösprinssi Marius on ”käytännössä vapautettu”
- Salatut elämät: Nämä vanhat hahmot tekevät yllätyspaluun Pihlajakadulle
- TTK: Anni Ihamäki saneli Anssi Heikkilälle tiukan kiellon
- Camilla jätti Charlesin kuin nallin kalliolle – ”Camilla on isoissa vaikeuksissa”
- Maajussi-Jetta avautuu: Lataa suorat sanat kohuvalinnasta