Kaija Koo juhlakonserttikiertueelle
Suomen häikäisevämpiin naisartisteihin lukeutuva Kaija Koo tekee ensi keväänä uransa näyttävimmän juhlakonserttikiertueen. Liput tulevat myyntiin ensi viikon maanantaina 17.10 klo. 9:00.
Kaija Koon tämän hetkinen huikea keikkamenestys on nostanut Kaijan yhdeksi kysytyimmäksi naisartistiksi keikkalavoille. Tämän vuoksi toteutetaan ainutlaatuisen kattava konserttisalikiertue ensi keväänä. Kaija tullaan näkemään kaikkiaan 11 eri paikkakunnalla. Tämä on Kaijan ensimmäinen konserttisalikiertue sitten vuoden 2006.
”Suuri unelmani konserttikiertueesta toteutuu. Pitkä matka, unohtumattomia kappaleita, muistoja, ja elämää. Vihdoinkin voin kertoa kaikesta tästä. Vapaa, kaunis, rietas ja onnellinen tästä erityisestä matkasta.” onnellinen Kaija kertoo.
Kaija Koo yhdistää musiikillaan sukupolvia. Hänen keikkayleisönsä koostuu niin nuorista kuin iäkkäämmistäkin ihmisistä, jotka ovat fanittaneet Kaijaa uran alusta asti. Viime keväänä Kaija teki lukuisia loppuunmyytyjä keikkoja sekä esiintyi kesällä tuhansille ihmisille mm. Ruisrockin Rantalavalla ja Kotkan meripäivillä.
Kaija Koon syyskuussa julkaistu Kaunis Rietas Onnellinen – Parhaat 1980-2011 kokoelma on myynyt lähes 10 000 kappaletta eli kultaa.
07.03. Lahti, Sibeliustalo
08.03. Jyväskylä, Paviljonki
09.03. Oulu, Madetojansali
15.03. Tampere, Pakkahuone
16.03. Kuopio, Musiikkikeskus
18.03. Helsinki, Finlandia-talo
29.03. Mikkeli, Mikaeli klo 19:00
30.03. Lappeenranta, Lappeenranta-Sali
31.03. Hämeenlinna, Verkatehdas
13.04. Seinäjoki, Areena
14.04. Turku, Logomo
Lippuja myy Lippupalvelu (Kuopion Musiikkikeskuksen konserttin Lippu.fi) ja hinnat 32,00e.
Myyntiin tulee myös vip-lippuja 49,00e.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta
- Joel Harkimo avautuu tunnoistaan – kommentoi välejään Janni Hussiin
- Archie Cruzin mysteeribrunetelta lisäpaljastuksia kohuviikonlopusta
- Sanna Marin romanttisissa tunnelmissa painijauroksen kanssa
- Tiukkaa tekstiä Archie Cruzista Erikoisjoukoissa – ”Ei riitä”