Martti Saarinen ja Poets Of The Fall yhteistyössä – single julkaistiin tiistaina
Tämän vuoden Idols-voittaja Martti Saarinen julkaisee odotetun esikoisalbuminsa 28. syyskuuta. Albumille on saatu liuta kotimaisten huippumuusikoiden tekemiä kappaleita, joista yksi vahva näyte on tuorein single Kaipaus nousee siivilleen. Kappale on supersuositun Poets Of The Fall-yhtyeen Marko Saareston, Olli Tukiaisen ja Markus Kaarlosen säveltämä ja Saareston sanoittama. Yhtye on tunnettu koukuttavista hiteistään, eikä tämä kappale tee poikkeusta.
”Martilla on hieno, ilmaisukykyinen ääni ja voimakas ote musiikkiin ja laulamiseen. Raamikkaana ja erittäin välittömänä ja aitona miehenä hän soveltuu loistavasti tulkitsemaan myös näitä rakkauden kipeimpiä ja koskettavimpia puolia, joita ”Kaipaus nousee siivilleen” käsittelee. Sellaiset biisit eivät istu aivan kaikille, Martti taas hoitaa homman niin mallikkaasti, että kyseltävää ei jää.”, kuvailee Poets Of The Fallin laulaja Marko Saaresto.
Myös Martti on kappaleeseen erittäin tyytyväinen: ”Jo ihan eka demoversio biisistä kolahti, vaikka se olikin rakenteeltaan vähän erilainen kuin tämä lopullinen versio. Järjestettiin yhteistä aikaa, istuttiin alas Markon, Ollin ja Markuksen kanssa ja sovitettiin biisi yhdessä lopulliseen muotoonsa. Lopputuloksesta tuli kaikkien mielestä niin toimiva kokonaisuus, että Kaipaus nousee siivilleen valikoitui levyn ensimmäiseksi sinkuksi. Biisi antaa hienon alkupotkun tulevalle debyyttialbumilleni, joka julkaistaan 28.9.”.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kasinorakastajan blogi: Toukokuun kaameimmat pelit kasinoilla
- Susanna Penttilä myi käytetyt pikkuhousunsa – tämän verran niistä sai pulittaa!
- Vauvamasu ja 12 sentin korkkarit – Meghan valittaa raskausajastaan hovissa
- Lähipiiri paljastaa: Uutta tietoa Beckhamien perhekriisistä
- Käärijältä shokki-ilmoitus: ”Syksyllä sanotaan hei hei”
- Kerttu Rissanen avautuu: Järkyttäviä uutisia!
- Vappu Pimiä kärsii terveyshuolista – ”En ole viimeisen parin vuoden aikana pystynyt…”
- Erika Vikman puhuu suunsa puhtaaksi – suora kuitti Euroviisumatkasta
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?

- Prinssi William ja prinsessa Catherine: Perheenlisäystä!
- Kerttu Rissanen ja Sami Uotila: muutakin kuin ystävyyttä?
- Archie Cruz viis veisasi liikennesäännöistä – katso kuvat!