
Tanssilistojen ykkösnimi Pitbull Suomeen kesäkuussa
Ympäri maailman hittilistoja hallitseva latinoräppäri Pitbull (Diego Armando Perez), saapuu konsertoimaan Suomeen kesäkuussa. Pitbull nähdään ulkoilmakeikalla Helsingin Suvilahdessa tiistaina 5. kesäkuuta. Pitbullilta nähdään Suvilahdessa hittipainotteinen show, jonka tuotanto on suurempi kuin hänen yhdelläkään aiemmalla Suomen-keikalla. Pitbull tuo mukanaan live-yhtyeensä, ja lavalla nähdään ennen häntä myös muita myöhemmin julkistettavia artisteja. Liput maksavat 48 euroa, ja ne tulevat myyntiin Tiketissä ja Lippupisteessä maanantaina 2. huhtikuuta.
Pitbull on viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana julkaissut useita hittejä, jotka ovat kivunneet listojen kärkisijoille niin USA:ssa kuin Euroopassa sekä vieraillut mm. Usherin, Enrique Iglesiaksen ja Jennifer Lopezin kappaleilla.
Alun perin Kuubassa syntynyt Pitbull muutti nuorena Miamiin, jossa hän aloitti myös rap-uransa. Pitbull kohtasi nuoruudessaan monia vastoinkäymisiä ja ajautui mm. myymään huumeita, mutta onnistui kuitenkin valmistumaan Miamin Coral Park High Schoolista, jonka jälkeen hän keskittyi musiikkiinsa. Mies valitsi artistinimekseen Pitbull, koska kyseinen koirarotu ei koskaan luovuta kamppailua, ja se kuvasti myös hänen omaa luonnettaan.
Pitbull on sittemmin todistanut koko maailmalle kykynsä latinorap- ja popmusiikin sanansaattajana. Hänen tavaramerkkinään on eri mantereiden musiikkityylien yhdistäminen eurooppalaisesta tanssimusiikista Latino-Amerikan rytmeihin. Pitbull on julkaissut yhteensä kuusi albumia, ja vuoden 2009 Rebulation-albumin jälkeen Pitbull on ollut jatkuvassa radiosoitossa myös Suomessa sekä omien hittiensä, että muiden artistien kappaleilla tekemiensä vierailujensa ansiosta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Harryn ja Meghanin kuviot kangertelevat – apuun tuli oma poika
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Kasinorakastajan blogi: Mikä on maailman paras kalapeli?
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Helena Koivulta koskettava viesti somessa
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Sisäpiiriläinen paljastaa tietoa prinsessa Catherinen ja prinssi Harryn väleistä
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan
- Jere Karalahdesta eronnut Nanna avautuu perhetilanteesta
- No nyt! Chachi Hildénin salarakkaalta melkoinen uutispommi
- Kerttu Rissanen avautuu kesästään: ”Rankkaa”
- Archie Cruz avautuu – tämä oli eroilmoituksen syy
- Kauramiljonääri JP Kukkonen avautuu addiktiostaan
- Nyt puhuu Mikko Leppilampi – avautuu ahdistelukohustaan