Tuomas Kauhaselta uusi single ja musiikkivideo
[jwplayer]http://youtu.be/CjVEce4t4uE[/jwplayer]
Räppäri Tuomas Kauhanen valtasi radio- ja myyntilistat viime vuonna Enkeli-hitillään. Kappale nousi Spotifyn ykkössijalle, keräsi YouTubessa yli 3 miljoonaa katselukertaa ja se äänestettiin Voicen viralliseksi kesähitiksi. Tuomas on viettänyt viime kuukaudet studiossa valmistellen uutta musiikkia. Viime perjantaina julkaistiin uuden Pummilla Tallinnaan -singlen musiikkivideo. Kappaleella on mukana Tuomaksen livesetistä tuttu Mikko Björk. Pummilla Tallinnaan -single julkaistaan digitaalisesti 24.1. ja sinkun B-puolella on mukana ennenjulkaisematon kappale Katulaulu.
– Viime vuosi oli ihan mieletön, iso hitti ja paljon keikkoja. Nyt on hyvä fiilis julkaista uutta musaa! Pummilla Tallinnaan on mukaansatempaava biisi ja uskon, että se tuo hyvää fiilistä kuulijalle. Kuvattiin biisiin hauska musavideo, jossa matkataan maailman eri kohteissa, kertoo Tuomas Kauhanen.
Porvoossa kasvanut ja Helsingissä asuva Kauhanen julkaisi Sano vaan Tuomas -debyyttialbumin kesäkuussa 2013. Albumin singlelohkaisut Miksi naiset rakastuu rentttuihin, Enkeli ja 1985 ovat keränneet yli 5,5 miljoonaa kuuntelukertaa YouTubessa. Kauhanen on aiemmin vaikuttanut Näkökulma ja A04 –kokoonpanoissa ja siirtyi soolouralle viime kesänä 1985-singlen myötä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Huh mikä muodonmuutos! Beata Leppilampea verrataan huippumalliin
- Kasinorakastajan blogi: Suomen lisenssissä riittää syitä huoleen
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Koivujen riita jatkuu – Helena Koivu valittaa tuomiostaan
- Anna Abreu seksiä tihkuvissa bikinikuvissa – aviomieheltä tyhjentävä kommentti
- Joel Harkimoon yhdistetty Kastanja Rauhala hehkuu upeissa kuvissa
- Jari-Matti Latvala avautuu Janni Hussista: ”Tein Jannille selväksi”
- Joel Harkimo ja Kastanja Rauhala – Yhteinen loma Italiassa?
- Koivujen riita jatkuu – Helena Koivu valittaa tuomiostaan
- Minne JP Kukkonen katosi? Taustalla ”onnettomuus”
- Beckhamien kriisi syvenee – Brooklyn Beckham värväsi asianajajan
- Joel Harkimon uusi kuva saa kuolan valumaan – Äiti puuttui tiukoin sanoin
- Beckhamin perheen kriisi paisuu – Nicola-miniältä kylmä temppu