Näin hillitset ruokahaluasi – Harvardin psykologi neuvoo helpon keinon
Harvardin lääketieteellisen tiedekunnan psykologi Susan David antaa painonpudottajille yksinkertaisen vinkin, kuinka saada paino putoamaan turvautumalla psykologiaan. David neuvoo, miten tavoitteet kannattaa asettaa, ettei laihdutushanke tuhoudu heti kättelyssä.
Davidin mukaan meillä on kahdenlaisia tavoitteita, minun täytyy ja minä haluan -tavoitteita. Painonpudotuksen suurin este on minun täytyy -kieli. Jos esimerkiksi ajattelet, että et saa syödä suklaakakkua, alat väistämättä ajatella suklaakakkua. Ajatellessasi, että sinun on tehtävä jotain, aivosi alkavat kapinoida. Juuri se asia, jonka yritit kieltää itseltäsi, alkaa houkutella sinua.
Minun täytyy -tavoitteet johtuvat usein velvollisuudesta tai häpeästä. Ne itse asiassa vain korostavat houkutuksia ja johtavat meidät tekemään juuri sen, mitä halusimme välttää. Voit esimerkiksi ajatella, että puolisosi haluaa sinun pudottavan painoa, mikä on ulkoinen velvollisuus.
Jos sen sijaan asetat tavoitteen sen pohjalta, mitä itse haluat tehdä, houkutukset vähenevät. Voit esimerkiksi ajatella, että haluat elää terveellisemmin, sillä haluat nähdä lapsesi kasvavan aikuiseksi. Tällöin tavoite kumpuaa siitä, mitä aidosti haluat.
Lähde: Business Insider
- Danny arvostelee Erika Vikmanin tyyliä – ylistää sen sijaan pikkusisko Jennikaa
- Salatuissa elämissä rajuja käänteitä – Tämä suosikkihahmo sortuu syrjähyppyyn!
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Kuningas Charlesin terveydentila huolestuttaa – kuvat eivät hyvältä näytä
- Shokkikäänne Marius Borg Høibyn tilanteessa – rötösprinssi kärähti kotiarestissa
- Veronica Verholla sormus nimettömässä: TTK-juontaja vastaa nyt kihlauteluihin
- Danny pyytää Erika Vikmanilta anteeksi: ”Olen pahoillani”
- Susanna Penttilä rajussa rahakurimuksessa – verottajalta jättipommi!
- Danny lataa suorat sanat Erika Vikmanista: Shokkikritiikkiä ex-kumppanille