
Näin tuot musiikin vaivattomasti talviliikuntaan
Tämän talven kauan odotettu lumi saapui vihdoin myös eteläiseen Suomeen. Moni kaivoikin sukset esiin hyödyntääkseen lumipeitteet hiihtoladuilla tai otti luistimet esille käydäkseen jäällä pelaamassa jääkiekkoa tai muutoin luistelemassa. Myös laskettelurinteet ovat ottaneet ilolla vastaan valkoiset lumipeitteensä, joista ovat iloinneet niin laskettelijat kuin lumilautailijatkin.
Kuten kaikenlaisessa urheilussa ja erityisesti yksilölajeissa, myös talvilajeissa harjoitteluun keskittyminen ja jaksaminen on kaikki kaikessa. Mikäli haluaa kohentaa tuloksia laduilla, rinteessä tai luisteluradalla, on korvissa soiva hyvä musiikki mitä parhain avustaja ja tsemppaaja. Siinä missä kotikuunteluun sopivat melkein minkälaiset kuulokkeet tahansa, liikunnassa tärkeitä asioita ovat vaivattomuus, keveys ja kestävyys.
Langattomissa Jaybird-urheilukuulokkeissa on otettu huomioon kaikki nämä seikat, alkaen aina hikoilua ja kostumista vastaan suojatusta kuulokerakenteesta. Hikoilemista erinomaisesti kestävät kuulokkeet kulkevatkin helposti sekä pipon tai vaikkapa laskettelukypärän alla, eivätkä kuulokkeet putoa pois kovassakaan menossa.
Vaivattomuutta korostaa langattomuus, jolloin kevytrakenteisten kuulokkeiden johdot eivät jää häiritsevästi roikkumaan tai tartu kiinni esineisiin. Täydellä latauksella Jaybird-urheilukuulokkeet toistavat musiikkia mallista riippuen jopa kahdeksan tuntia. Tunnin käyttöön riittää vain muutaman minuutin pikalataus.
Loppusilauksen urheilukuulokkeille tuo Jaybirdin oma sovellus, jolla voidaan määrittää kuulokkeille omat ääniasetukset. Tämän ansiosta onnistuvat ylä-, keski- ja alaäänien säädöt, joten musiikista voi nauttia juuri sellaisin asetuksin kuin sen itse haluaa kuulla. Sovellus tallentaa asetukset suoraan kuulokkeisiin, joten asetukset säilyvät myös kuulokkeita käytettäessä muissa laitteissa.
Juuri näistä syistä muun muassa Yhdysvaltojen talvilajien olympialaistiimi on ottanut Jaybird-kuulokkeet käyttöönsä. Jaybirdin kanssa yhteistyössä toteutettu hanke auttaa urheilijoita jaksamaan ja keskittymään, kun musiikki soi vaivattomasti ja kevyesti urheilijan korvissa silloin, kun lisäpuhtia tarvitaan. Käyttöön tarvitaan vain bluetooth-yhteydellä varustettu äänilähde ja harjoittelu langattomien Jaybird-kuulokkeiden kanssa voi alkaa.
Langattomat Jaybird-urheilukuulokkeet ovat saatavilla 149 – 199 euron kuluttajahintaan.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Kasinorakastajan blogi: Kesäbonuksia 2025
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Sara Sieppi avoimena: uusi ihastus
- Huh! Tältä näyttää prinssi Harryn ja Meghanin miljoonalukaali – kuvat vihdoin julkisuuteen
- Kuninkaallinen veljesriita saa lisää kierroksia – ”Toinen palvelee ja toinen vain hölmöilee”
- Persoonallinen olohuone: Ideoita ja trendejä vuodelle 2025
- Archie Cruz hehkuttaa menopeliään – Mika ”Immu” Ilméniltä suorat sanat
- Emma Kimiläinen rohkeassa asussa: “Miten tuo yläosa pysyy?”
- Menettääkö David Beckham ritarinarvonsa? Syynä yllättävä moka
- Koivujen salasovinto: tästä syystä Helena on hiljaa
- Uutta tietoa Mikko ja Helena Koivun sovinnosta – mitä lopulta sovittiin?
- Perhedraaman karmiva tulos: Brooklyn Beckhamin välit vanhempiin täysin poikki