10 hyvää syytä harrastaa enemmän seksiä!
Seksielämä on yksi parisuhteen hyvinvoinnin tärkeimmistä kulmakivistä. Sillä on myös positiivinen vaikutus niin fyysiselle kuin psyykkisellekin terveydelle.
Alle on listattu kymmenen syytä, miksi seksin harrastaminen on hyödyllistä, nautinnon lisäksi tietenkin.
1. Stressinhallinta
Orgasmissa vapautuu oksitosiini-hormonia, joka taltuttaa stressiä.
2. Rentoutuminen
Oksitosiini myös rentouttaa ja tuo hyvää oloa.
3. Uni
Oksitosiinin aikaansaamat rentous ja hyvä olo auttavat saamaan helpommin unta. Stressiehkäisy ja hyvä uni molemmat ehkäisevät masennusta.
4. Vastustuskyky
Stressihormonien vähentyminen vapauttaa elimistön puolustusjärjestelmän toimimaan tehokkaasti. Vastustuskyky heikentyy, jos puolustusjärjestelmämme on stressin vuoksi koko ajan hälytystilassa.
5. Kunto ja paino
Sekstailu on hyvä liikuntamuoto. Siinä moni lihasryhmä työskentelee yhtä aikaa ja pulssikin voi kiihtyä korkealle. Ja liikunta auttaa tunnetusti myös painonhallinnassa. Laihtumisen on todettu lisäävän seksuaalista aktiivisuutta.
6. Sydän
Säännöllisesti seksiä harrastavilla miehillä on muita pienempi riski saada sydänkohtaus. Vähintään kolme kertaa viikossa seksiä harrastavien miesten kohtausriski voi jopa puolittua.
7. Pitkä ikä
Eniten orgasmeja saavien miesten kuolleisuus on muita alhaisempi. Sydänterveyteen ja ikään liittyviä tutkimuksia on tehty ulkomailla etupäässä miesväestöstä, mutta niiden uskotaan pätevän yhtä lailla naistenkin kohdalla.
8. Ilmainen kipulääke
Oksitosiini vapauttaa kehossamme liikkeelle myös muita mielihyväaineita. Nämä mielihyvää tuottavat aineet, kuten endorfiini, toimivat luonnon omina kipulääkkeinä.
9. Emätin ja lantionpohja
Seksi saa verenkierron vilkastumaan alapäässä, mikä tekee hyvää limakalvojen kunnolle. Seksi on myös hyvää jumppaa lantionpohjan lihaksille, jotka estävät muun muassa virtsankarkailua.
10. Eturauhanen
Säännöllisen siemensyöksyn tiedetään ehkäisevän eturauhassyöpää.
Kuva: Pixabay
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jari-Matti Latvala epäiltynä törkeästä rikoksesta
- Kasinorakastajan blogi: Urheilusponsoroinnin ylösnousemuksen alkutahdit
- Prinssi Harry ja kuningas Charles tapasivat vihdoin – Harrylta suorasanainen kommentti
- Janni Hussi ja Jari-Matti Latvala: suhde syvenee – ”Asiat vain tapahtuvat luonnostaan”
- Nyt puhuu Janni Hussi – uusi tilannepäivitys avioerosta Joel Harkimon kanssa
- Erokohussa painivat Archie Cruz ja Iida Vainio: ökyilyä luksuslomalla
- Joel Harkimo avautuu: Tämän vuoksi eroprosessi jumittaa
- Mikko Leppilampi avautuu: ”Sä oot epäonnistuja”
- Archie Cruzin salamaluovuttaminen Erikoisjoukoissa herättää pahennusta: ”Oli niin isot puheet”
- Archie Cruzin kanssa sutinoinut brunette tekee paljastuksen Iida Vainiosta