10 hyvää syytä harrastaa enemmän seksiä!
Seksielämä on yksi parisuhteen hyvinvoinnin tärkeimmistä kulmakivistä. Sillä on myös positiivinen vaikutus niin fyysiselle kuin psyykkisellekin terveydelle.
Alle on listattu kymmenen syytä, miksi seksin harrastaminen on hyödyllistä, nautinnon lisäksi tietenkin.
1. Stressinhallinta
Orgasmissa vapautuu oksitosiini-hormonia, joka taltuttaa stressiä.2. Rentoutuminen
Oksitosiini myös rentouttaa ja tuo hyvää oloa.3. Uni
Oksitosiinin aikaansaamat rentous ja hyvä olo auttavat saamaan helpommin unta. Stressiehkäisy ja hyvä uni molemmat ehkäisevät masennusta.4. Vastustuskyky
Stressihormonien vähentyminen vapauttaa elimistön puolustusjärjestelmän toimimaan tehokkaasti. Vastustuskyky heikentyy, jos puolustusjärjestelmämme on stressin vuoksi koko ajan hälytystilassa.5. Kunto ja paino
Sekstailu on hyvä liikuntamuoto. Siinä moni lihasryhmä työskentelee yhtä aikaa ja pulssikin voi kiihtyä korkealle. Ja liikunta auttaa tunnetusti myös painonhallinnassa. Laihtumisen on todettu lisäävän seksuaalista aktiivisuutta.6. Sydän
Säännöllisesti seksiä harrastavilla miehillä on muita pienempi riski saada sydänkohtaus. Vähintään kolme kertaa viikossa seksiä harrastavien miesten kohtausriski voi jopa puolittua.7. Pitkä ikä
Eniten orgasmeja saavien miesten kuolleisuus on muita alhaisempi. Sydänterveyteen ja ikään liittyviä tutkimuksia on tehty ulkomailla etupäässä miesväestöstä, mutta niiden uskotaan pätevän yhtä lailla naistenkin kohdalla.8. Ilmainen kipulääke
Oksitosiini vapauttaa kehossamme liikkeelle myös muita mielihyväaineita. Nämä mielihyvää tuottavat aineet, kuten endorfiini, toimivat luonnon omina kipulääkkeinä.9. Emätin ja lantionpohja
Seksi saa verenkierron vilkastumaan alapäässä, mikä tekee hyvää limakalvojen kunnolle. Seksi on myös hyvää jumppaa lantionpohjan lihaksille, jotka estävät muun muassa virtsankarkailua.10. Eturauhanen
Säännöllisen siemensyöksyn tiedetään ehkäisevän eturauhassyöpää. Kuva: PixabayLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Vau! Dannyllä iso yllätys suomalaisille
- Muistatko Michael Jacksonin ikonisen Bubbles-simpanssin? Tältä hän näyttää nyt
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Euroviisut 2026: Semifinaali, finaali, esiintyjät, tv
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Meghanin häpeilemätön ratkaisu kuohuttaa – nyt vaaditaan kuningas Charlesin väliintuloa
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Kasinorakastajan blogi: Maltan kasinolaki haastaa EU:n ja lopulta myös Suomen
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Huh! Erika Vikmanilla tulikuuma lomatyyli – paljoa ei jää mielikuvituksen varaan
- Paula Koivuniemen poika avautuu: Tämä on äidin todellinen tilanne
- Shirly Karvisen ja Ahti Peltosen suhteessa shokkikäänne: ”Menin naimisiin”
- Sanna Marin osti uuden ökykodin Helsingistä – neliöt loksauttavat leuat
- Kastanja Rauhala bongattiin komistuksen seurassa
- Huh! Näin huikeaa palkkaa Käärijä nostaa!
- Kohussa ryvettynyt Sarah Dzafce avautuu: ”Nelinumeroisia summia”
- Joel Harkimo viihtyi julkkiskaunottaren seurassa – Missä on Kastanja?
- Archie Cruz ja Iida Vainio tylyinä ruokakaupassa: ”Tunnelma oli aika kireä”
- Herttuatar Meghanille jäätävää kritiikkiä: ”Käyttää näitä uhreja ja lapsia myydäkseen vaatteitaan”